Talvella on aina hauskaa suunnitella seuraavan kesän veneilyreittiä, jolloin satamakirjat, google, merikartat ja toisten veneilijöiden blogit ovat ahkerassa käytössä. Marstrand löytyi kuitenkin aivan eritavalla. Luin ruotsalaisen kirjailijan Ann Rosmanin pari dekkaria: majakkamestarin tytär ja noitavasara, jotka hän oli sijoittanut Marstrandiin. Pidin kovasti hänen ensimmäisestä kirjastaan. Kun sain hänen toisen kirjan käsiini, suorastaan ahmin sen vauhdilla. Hän oli sijoittanut kirjoissaan tapahtumia ympäri Marstrandia. Kun vielä päähenkilö Karin Adler rakastaa purjehtimista ja asuu veneessä, oli suorastaan pakko tutkia, osuisiko Marstrand meidän tämän kesän veneilyreitille.
Kun satamakonttorista saimme Marstrandin kartan, olin todella hämmästynyt, kun löysimme läjäpäin Ann Rosmanin mainitsemia paikkoja. Hän todella on sijoittanut tapahtumat taidolla todelliseen ympäristöön. Niinpä yksi Marstrandin päiviemme mielenkiintoisimmista jutuista oli vaellus Marstrandin luontopolkuja pitkin saaren ympäri.
Tutkimusretki alkoi ensin Marstrandsön saaren yllä nousevasta Carlstenin linnoituksesta. Linnoituksen rakentamisen aloitti kuningas Kaarle X Kustaa vuonna 1658, kun Marstrand siirtyi Ruotsille. Linnoitusta rakennettiin halki vuosisatojen, kunnes 1860 sen julistettiin olevan lopultakin valmis. Linnoituksessa oli juuri sitä autenttista tunnelmaa, jota me aina vanhoilta rakennuksilta kovasti odotamme. Viljavarastot, salaiset portaikot ja tykit laittavat mielikuvituksen hyvin liikkeelle. Kipuaminen linnoituksen torniin kyllä kannatti, sillä sieltä avautuivat upeat näköalat yli saaren ja kauemmaskin.
Carlstenin linnoitus rakennettiin aikoinaan pääosin vankien työvoimalla ja rangaistus saikin nimekseen Marstrandin työ. Ehdottomasti kuuluisin Marstrandin vangeista on ollut Lasse-Maja. Hän nimittäin sai tittelikseen suurvaras, sillä epäonnistuneen rakkaustarinan jälkeen rikkaan naisen kanssa, hän päätti kostaa rikkaille ja alkoi varastaa heiltä. Pukeutumalla naisten vaatteisiin hän sai hämättyä uhrejaan. Hän suoritti elinkautisensa Marstrandissa. Hän joutui vankilaan 1813. Vuonna 1823 hän karkasi linnoituksesta hyväksi todetulla kikallaan pukeutuneena naisten vaatteisiin, mutta tuo vapaus jäi lyhyeksi. Jouduttuaan takaisin vankilaan hän tuli kuitenkin huomatuksi hyvästä kokkaustaidostaan ja pääsi rakennushommista keittiötöihin. Todennäköisesti nämä groumet ansiot auttoivat hänet pois vankeudesta vuonna 1839, jolloin itse kuningas armahti hänet 26-vuoden vankeuden jälkeen. Lasse-Maja oikealta nimeltään Lars Larsson Molin ehti jopa kirjoittaa elämänkertansa, joka nousi 1800-luvulla Ruotsin luetuimpien kirjojen joukkoon. Hän on niin kuuluisa henkilö Ruotsissa, että hänestä on tehty elokuva. Marstrandin lautta ja yksi ravintoloista kantavat myös hänen nimeään.
Linnoituksesta jalkamme johtivat Marstrandia kiertävälle luontopolulle. Saari on yllättävän mäkinen, joten kiipeämistä ylös ja alas riitti.
Ensimmäinen ja ehdottomasti tärkein luontopolun tutkimuskohde oli uhrikivi ja sen veriura. Uskotaan, että veriuraa myöten on laskettu uhrattavien veri pois. Onneksemme löysimme sen keskeltä metsää ilman keskiaikaisiin vaatteisiin puettua päätöntä ruumista, kuten Ann Rosman noitavasara kirjansa aloittaa.
Saaren rannat ovat hyvin kivisiä ja kallioisia. Saaren luoteisnurkassa meillä kuluikin vähän enemmän aikaa, kun kiipeilimme rosoista kalliorantaa kivilohkareiden yli päästäksemme Skallens majakan luo. Majakka itsestäänkin sijaitsi luontopolun ulkopuolella, mutta siihen käytetty aika oli kyllä sen arvoista. Koulussa opiskellessa maantietoa tuntui Kattegat ja Skagerrak kaukaiselta. Nyt kuitenkin pääsimme erityisen majakan juurelle, joka jakaa nämä kaksi vesialuetta. Majakasta vasemmalle avautui Kattegat ja oikealle pohjoiseen Skagerrak. Etsiessämme pysyviä jalansijoja puurtaessamme majakalle ajattelin, että vielä jää monta merta ja niiden jakajaa etsittäväksi.
Polut risteilevät halki Marstrandin saaren ja aina välillä kalliolle tai metsänsiimekseen on laitettu penkkejä. Saari suorastaan kutsuu picnicille viettämään ihanaa luontopäivää.
Kävimme myös kiipeämässä saaren itäreunalla kivikaudelta peräisin olevissa luolissa. Näissä luolissa 1700—luvulla ihmiset ovat piileskelleet, kun tanskalaiset ja norjalaiset hyökkäsivät maihin. Saarella on hämmästyttävän paljon metsää. Pyhän Erikin puiston puut olivat aika jänniä, sillä metsä on kallionharjanteiden välissä notkelmassa. Puiden yläosat, jotka kurkottavat notkelman laitojen yläpuolelle ovat kasvaneet ihan latvastaan käppyräisiksi. Näköjään puukin osaa suojautua mereltä puhaltavalta puhurilta.
Marstrandin vierailu oli todella mieleenpainuva. Jokaiselle päivälle löytyi helposti erilaista tekemistä. Siellä oli luontopolkuja, nähtävyyksiä, ravintoloita ja pikku putiikkeja sekä ennen kaikkea leppoisa meininki venelaitureilla. Olipahan kerrassaan mahtava juhannuspaikka.