Falmouthista matkamme jatkui itään, Salcombeen. Vuorovesi oli edelleen suosiollinen, niinpä 54 merimailin matkamme taittui mukavassa myötävirrassa.
Kun saapuu Salcomben lahdelle, näyttää ensi silmäyksellä kuin olisi saapunut suurelle jokisuistolle. Muutamaa pikku ojaa lukuun ottamatta lahdelle ei kuitenkaan laske yhtään jokea. Aluetta, jossa jokisuisto on suhteettoman laaja itse jokeensa nähden, kutsutaan englanniksi nimellä ria (espanjaksi ría, portugaliksi ria ja ranskaksi aber). Suiston suuruus johtuu joko vedenpinnan nousemisesta tai maapinnan laskemisesta. Salcombe todella näyttää mahtavalta jokisuistolta, mutta itse joki sieltä puuttuu 🙂
Seuraavaksi pariksi päiväksi oli luvattu kovaa itätuulta, niinpä me ohitimme keskustan ja menimme etsimään poijua vähän kauempaa rialta. Vapaita poijuja ei juuri ollut, paitsi yksi jättikokoinen. Juuri kun olimme hyvin kiinni poijussa ja aloimme koilata köysiä pois merimatkan jäljiltä, kiiruhti satamaheijari omalla jollalla kylkeemme. Paikka oli varattu kuulemma yli 20-metrisille veneille. Pienen miettimisen jälkeen hän keksi meille hyvän paikan vielä kauempaa lahdelta. Uusi paikka oli kerrassaan erinomainen. Ympärillä oli rauhallista maalaismaisemaa peltoineen ja linnunlaulua. Mikä parasta, tuulesta ei ollut tietoakaan.
Heti saavuttuamme Salcomben rialle oli selvää, että olemme todella yhdessä Etelä-Englannin suosituimmista purjehduskeskuksista. Saapuville veneille on jopa karttaan merkitty oma kaista, jotta lukuisat jollapurjehtijat saavat rauhassa treenata ja kilpailla omalla radallaan.
Myöhemmin viikonloppuna kisareitti kulki ankkuroitujen veneiden välissä. Oli todella hupaista seurata, kun kisaajat taktikoivat, kummalta puolelta he tulevat ohittamaan tuulessa ja virrassa pyöriviä, ankkuroituja veneitä. Muutaman kerran taisi Suwenan uimatason ja taavettien ulottuvuus yllättää kilpailijoita, sillä sen verran hätäisiä jiippejä ja vendoja meidän ympärillä tehtiin purjeet Suwenaa hipaisten.
Oli myös ilo huomata, että jollapurjehdus on Salcombessa kaiken ikäisten ja koko perheen yhteinen harrastus. Vaari ja lapsenlapset tai isä/äiti + poika/tytär olivat tavanomainen näky. Myös Salcomben kadut kuhisevat purjehtijoita. Ei siis ihme, että Salcombea kutsutaan; “Drinking town with the sailing problem”. Alku toki viittaa keskustan runsaaseen pubitarjontaan. Onhan Salcombe yksi Etelä-Englannin isoimmista lomapaikoista lukuisine rantoineen.
Voit kuvitella, millainen vilinä lahdella kävi, kun poijuissa keinahtelevilta veneiltä suuntasi armada jollia Salcomben rantaan. Meidänkin Pikku Suwena oli ahkerassa käytössä, kun sukkuloimme rannan ja Suwenan välillä. Veneeltä oli noin mailin matka keskustaan, joka on meidän jollalla noin 12 minuutin jollamatka. Emme nimittäin ole vielä uusineet moottoria ja pienellä 2,5 heppaisella matka käy verkkaasti. Alku matka oli tasaista menoa, kunnes saavuimme keskustan edustalle. Salmelle muodostui aina tuulitunneli ja veto oli melkoinen pärskeineen.
Salcomben rannat ja laiturialue on todella siistiä. Yksi fiksu keksintö oli se, että veneilijöiden jätehuolto ei ollutkaan perinteisesti heti rannassa, vaan erillisellä ponttonilla lahdella, niinpä jollamatkalla oli yleensä aina yksi pit stop.
Kävimme tietysti vierailevina purjehtijoina “visiting yachtsmen” Salcombe Yacht Clubilla. Paikallisten purjehdusseuralaisten kanssa on aina niin mukavaa rupatella. Heidän klubitalonsa sijaitsee kukkulalla ja niinpä heidän terassiltaan avautuu huikea näköala lahdelle. Mikäpäs siinä nauttiessa pintillinen auringonlaskussa seuraten alempana lahdella sukkuloivia veneitä?
Meidän Salcomben päivät sujuivat rentoutuessa ja luonnosta nauttiessa. Ankkuripaikkana Salcombe on todella hyvä!