Rauhallisten ankkuripäivien jälkeen oli aika vierailla ihmisten ilmoilla kaupungissa. Alkumatkan 13 mailista suorastaan lilluimme keveässä tuulessa purjehtien, ja se oli kivaa. Loppumatka suhahti kuitenkin vauhdikkaasti, kun tutuksi tullut jokapäiväinen iltapäivä tuuli nousi kyyditsemään meidät A Coruñaan. Se on ollut jännä ilmiö, kun todella joka iltapäivä pohjoistuuli on yhtäkkiä noussut puhaltamaan vajaan 20 solmun nopeudella aina pari kolme tuntia. Mahtaneeko päivittäinen maatuuli ja vuoriston läheisyys olla tähän ilmiöön syynä?
A Coruñassa on kaksi venesatamaa. Ensimmäinen, Marina Coruña, on heti aallonmurtajan sisäpuolella, ja sieltä on vajaa kilsa kävelymatkaa keskustaan. Toinen on La Marina Real, del Real Club Náutico de La Coruña, ja se sijaitsee ihan kaupungin keskustassa. Se on entinen kalastussatama, josta alkaa heti Coruñan vanha kaupunki. Arvuuttelimme pitkään, että kumpaan menemme, sillä jotkut sanoivat, että keskustan marina on rauhaton rantabiletyksen vuoksi. Me yleensäkin tykkäämme olla siellä, missä tapahtuu, joten Club Nautico oli meidän valinta. Vain lauantaiyöllä hetken aikaa satama-altaan reunalla biletti nuorisoa, mutta muuten meidän aikana ainakin oli todella rauhallista.
Ihan toinen juttu olikin sitten swelli. Sadassa sentään swelli tuli mereltä, ja niin se hieman tulee täälläkin ylävedellä. Swellin todelliset aiheuttajat olivat kuitenkin ohiajavat luotsiveneet ja kalastusalukset. Oli erikoista, ettei satama-alueella ollut nopeusrajoituksia, tai jos niitä oli, ei niitä kyllä kukaan mitenkään seurannut. Alukset ajoivat tallapohjassa ulos merelle ja peräaallosta heijastuvat aallot hyppyyttivät ja pyörittivät veneitä ihan mielettömästi. Esimerkiksi Pombo Cinco (IMO: 8959324) kulki 9,2 solmun nopeudella useita kertoja satama-alueella merelle ja takaisin pelkästään meidän lyhyen vierailun aikana. A Coruñassa pysähtyvät myös useat risteilyalukset. Meidän visiitin aikana vieraili neljä risteilylaivaa ja ne kyllä hoitivat koostaan huolimatta homman ammattimaisesti aiheuttamatta peräaaltoja satamassa.
Oi, kaupunki sen sijaan oli kerrassaan viehättävä. Vanhan kaupungin sydän on yllättävän laaja alue ja edelleen erittäin vireä. Keskusta onkin säilynyt elävänä ja se on suosittu niin paikallisten kuin turistien joukossa, yliopisto-opiskelioita unohtamatta.
Tämän kokoluokan kaupungiksi, väestö 250 000, A Coruña yllätti aivan mielettömällä ravintoloiden määrällään. Mitä tahansa vanhan kaupungin katua käveli, niin ravintoloita oli vieri vieressä. Kun kääntyi kulman takaa uudelle kadulle, ravintolat vain jatkuivat, ja taas seuraavan kulman takaa avautui uusi katu ravintoloineen. Mikä ihastuttavinta, päivästä riippumatta ravintolat olivat täynnä. Ilta kahdeksan jälkeen, kun espanjalaiset lähtevät syömään, istutaan aluksi olusella tai viinilasillisella tapasin eli pienten naposteltavien kanssa. Vasta yhdeksän jälkeen aloitetaan sitten se varsinainen asia ja upeita ruokia notkuivat niin ulko- kuin sisäpöydät. Oli suorastaan valinnan vaikeus päättää, missä haluaa juuri tänään herkutella. Lisäksi ruoat ovat edullisia ja todella laadukkaita. Tässä satamassa venejääkaapinovea ei tarvinnut juurikaan raottaa 🙂
Me tykkäämme koluta historiallisia kohteita, joten majakka Herkuleen torni, Torre de Hércules, oli ehdoton kohde A Coruñan päiviemme aikana. Torni sijaitsee pari kilometriä keskustan toisella puolella, joten kävelimme vanhan kaupungin halki ja kiipesimme 60 metriä korkealle kukkulalle, jossa 57 metriä korkea vanha majakka ylväästi edelleen seisoo. Herkuleen torni on maailman vanhin roomalaisten rakentama majakka, joka on edelleen alkuperäisessä käytössä auttaen merimiehiä navigoinnissa. Se rakennettiin ensimmäisellä vuosisadalla ja roomalaiset rakensivat majakan keisarikuntansa läntisimpään reunaan eli maailmanääreen. He antoivatkin tälle alueelle myös nimen finisterra, maailmanloppu, koska kartat päättyivät tänne.
On mahtavaa nähdä, kuinka kehittynyttä heidän rakennustaitonsa oli, ja kuinka näppärästi öljylampulla ja peileillä heijastettiin majakanvalo Atlantille. Toimivana majakkana se opastaa edelleen merimiehiä
20 merimailin etäisyydellä, toki nykyään sähkövalon turvin. Coruñan rannikko tunnetaan vaarallisen karikkoisesta rannikostaan, joka on lukuisten haaksirikkoutuneiden laivojen vuoksi saanut nimekseen kuoleman rannikko, Costa da Morte.
Majakan ikää kuvaa myös se, että se restauroitiin jo 1700-luvulla, kun monia nykypäivän rakennuksia ei vielä ollut olemassakaan. Herkuleen tornin synnystä on useita erilaisia myyttejä, joista mielenkiintoisin on Herkuleen kolmen päivän ja yön ajan kestänyt taistelu jätti Geryonin kanssa. Sanotaan, että Herkules hautasi voittajana vihollisen pään kukkulalle, jolle majakka pystytettiin.
Majakasta avautuu mahtavat näkymät koko Coruña niemen ympäri, ja aivan sen juurella on valtavan kokoinen kelttiläinen kompassiruusu, jota seuraavaksi ilman muuta lähdimme tutkimaan. Kompassiruusun seitsemän ilmansuuntaa symboloivat muinaisia kelttiläiskansoja ja kahdeksas eteläinen suunta edusti Galician legendaa Tarsiksesta, symbolinaan pääkallo.
Kelttiruusu symboloi myös meidän purjehdusta vuodesta 2014 alkaen, sillä olemme nyt käyneet maistelemassa kuuden kelttikulttuurin vaikutteita heidän kotikonnuillaan, vain Wales jäi välistä.
Kompassiruusussa kukin alkuperäiskelttikansa oli mainittu heidän omalla kielellään: Éire Irlanti, Alba Skotlanti, Mannin Mansaari, Cymru Wales, Kernow Cornwall, Breizh Bretagne ja isäntämaamme Galiza Galicia.
Retkeltämme palasimme veneelle A Coruñan 10 kilometriä pitkää promenaadia, Paseo Marítimo, pitkin meren meidän vierellä kuohuessa ja auringon pilkistäessä pilvikerrosten välistä.
