Suwena jäi odottamaan meitä Turkuun. Pikku Suwena matkasi kanssamme takaisin kotiin, sillä haluamme tehdä pieniä pyrähdyksiä ilta- tai viikonloppuajeluiden merkeissä kotiseudulla. Niinpä tämän vuoden elojuhlille suuntasimme Pikku Suwenalla.
Lauantai-iltapäivästä pakkasimme retkimuonan ja Pikku Suwenan autoon ja ajoimme Oulusta Ii:n Praavan satamaan. Pumppasimme reippaasti jollan jalkapumpulla täyteen. Ei muuta kuin perämoottori paikalleen ja kohti Röyttää. Matkaa Praavasta Röytän saarelle on noin 2,5 mailia, jonka jollamme taittoi noin 40 minuutissa.
Tuntui kuin olisimme saapuneet vieraaseen satamaan, sillä näkyvyys jollasta lähes merenpinnasta on aivan toinen kuin Suwenassa. Usein Andrus on vielä ajanut Suwenaa Röyttään saapuessamme yläohjaamosta, joten sieltä näkee koko sataman vaivattomasti. Toisaalta tarvitsimme paljon pikkuruisemman tilan kiinnittyä. Löysimme jollalle sopivan paikan aivan laiturin alkupäästä, jossa emme vieneet saapuvilta veneiltä paikkaa. Elojuhlille saapuu vuosittain lähes 100 venettä, joten jokainen venepaikka tulee tehokkaasti käyttöön.
Saavuimme sopivasti juuri venebingon keskelle. Bingoilijoita oli niin omissa veneissä kuin nuotiopaikan lähellä ja Tarja megafonin kera toimi bingotyttönä. Palkintoja oli runsaasti, joten niin yhden kuin useamman rivin bingoja pelailtiin. Meistä paras palkinto jaettiin kuitenkin illan mittaan siitä, kenellä oli vähiten osumia.
Joka kesä järjestettävät elojuhlat on Perämeren suurin venetapahtuma, jonka järjestelyistä vastaa kukin veneseura kerrallaan. Tänä vuonna vuorossa oli OTPS. He olivat jatkaneet edellisen vuoden hyväksi todettua buffettipaikkaa aivan rannassa, joten kenenkään ei tarvinnut lähteä keskelle metsää hyttysten syötiksi. Ohjelmaa oli pitkin päivää. Tekemistä riitti kaikille halukkaille. Saunojia piisasi niin seurojen mökeillä kuin muutamissa veneissä. Tänä vuonna vesikin oli niin lämmintä, että lapset saivat myös aikuisia seurakseen uiskentelemaan.
Meillä aika kului kuin siivillä rupatellessamme tuttujen kanssa. Kesämatkojen kuulumisia vaihdettiin. Uskomattoman lämpimästä kesästä olimme kaikki päässeet nauttimaan.
Ilta alkoi hämärtyä, joten meidän oli aika alkaa suunnistautua kohti kotia. Tanssit olivat päässeet hyvään alkuun rantaladossa, kun irrotimme köydet ja suuntasimme keulan kohti Praavaa. Jännitysmomenttia nosti se, että ei ollut riittävän pimeää. Taskulampun valossa viittojen heijastimet eivät vielä näkyneet. Toisaalta oli niin hämärää, etteivät viitat näkyneet kuin aivan lähi etäisyydeltä. Lähdettyämme huomasimme, että pari muutakin venettä lähti ajamaan samaan suuntaan. Merimerkit näyttivät olevan heiltäkin hukassa, kun he niitä haeskelivat. Tullessa painoimme mieleen sopivia maamerkkejä, kuten yksinäisen talon linjassa etelä-merkin kanssa. Ajoimme talon valoja kohti etelä-merkkiä etsiskellen. Usko meinasi loppua, kun merkkiä ei vaan näkynyt. Yksi toisensa jälkeen muut veneet kääntyivät pohjoiseen ja luulimme olevamme eksyksissä. Kohta puoleen viitta kuitenkin tuli näkyviin pimeässä ja tiesimme olevamme juuri väylällä. Kai muut tunsivat Praavan edustan vedet ja osasivat oikaista.
Ilma oli tyyni, vaikka etelässä Oulun päällä ukkonen riehui. Peilityyni meri toi tietysti itikat iltalennolle. Niitä oli liikkeellä niin paljon, että neljän solmun vauhdissa niitä suorastaan napsahteli kasvoja vasten. Eksoottinen jollamatkamme sujui muuten leppoisasti. Praavassa vain tyhjensimme jollan ja käärimme sen rullalle odottamaan seuraavaa jollamatkaa.