Porto 26.6. – 3.7.

Purjehdimme 39 mailia Viana do Castelosta portviinin kotikoloon eli Portoon, josta tämä kuuluisa portugalilainen makea viini laivataan ympäri maailmaa. Me kuitenkin olimme vasta menossa maistelemaan Porton ilmapiiriä ja tunnelmaa, ja tällaisia makupaloja meille jäi Portosta mukaan viemisiksi.

Portossa on kaksi satamaa. Leixões, joka sijaitsee nimensä mukaisesti Leixõeksen kylässä, noin 10 km Porton keskustasta. Kaupallisen sataman nurkasta löytyy huvivenesatama, ja kuulemma tämä satama on edullisempi, mutta kauempana mestoilta. Myös ankkuroinnin kannalta Leixoes on oivallisempi, sillä satama-altaassa on tilaa heittää koukku alas.

Toinen satama oli meidän satama, Marina Douro. Se sijaitsee Afuradan kylässä, lähempänä keskustaa, Douro-joen etelärannalla, kun kukkulainen Porton kaupunki kohoaa Douro-joen pohjoisrannalla.

Saavuimme Portoon hämärtyvässä illassa. VHF-kutsuun ei kukaan vastannut, vaikka sataman suulla oli valtavan iso kyltti kutsupyynnöstä. Kiinnitimme Suwenan kylkikiinnitykseen pitkään uloimpaan laituriin ja ajattelimme, että siirretään Suwena päivännäöllä parempaan paikkaan. Se jäi sitten siirtämättä koko ajaksi, sillä satama oli tupaten täynnä.

Paikka oli muutoin ihan bueno, mutta ponttoonilaiturimme piti hirmuista kolinaa. Se kuulosti kuin valtava pop corn -kattila olisi poksahdellut koko ajan. Aiemmin ihmiset valittivat, että satamaan tulee todella kova swelli ja tätä mainikia estämään oli asennettu noin 100 metrin matkalle laiturin alle muoviputkia, jotka kolkahtelivat vastakkain pienestäkin aallosta. Ääni oli todella erikoinen, etten sanoisi, että ärsyttävä.

Porton sataman erikoisuutena oli mukava aamupalapalvelu, kun vielä sängyssä pötköttelimme, niin jolla putputti viereemme ja sitloodan tömpsähti sämpyläpussi – yksi sämpylä per miehistön jäsen. Jo satamaan kirjautuessa meiltä varmistettiin miehistön lukumäärä, jotta oikeamäärä sämpylöitä marineerot tietävät jakaa veneisiin. Ei muuta kuin kahveet tulelle ja nauttimaan aamupalaa kesäisissä tunnelmissa takakannella. Nauroimmekin, että tämä on vaarallista, sillä tähän voi vaikka tottua 🙂

Portugali on kesäisin yhtä festaa eli juhlaa. Lähes joka viikko kyläjuhlia piisaa. Me satuimme Portoon merimiesten kotiin paluuta suojelevan pyhän Pedron juhlan aikaan – Festa de São Pedro. Meren henkeen kuuluu tietysti kaikenlaisten merenelävien ja kalojen nauttiminen riittävän juoman, tanssin ja hauskanpidon merkeissä. Jos Vienassa oli grillejä kaduilla, niin Portossa niitä oli moninkertainen määrä. Sait niin grillattua sardiinia tai mitä vaan kalaa, jota vain osaat kuvitella. Toki lihansyöjiäkään ei grilliherkuissa oltu unohdettu.

Satamamme omassa kylässä, Afuradassa, juhlittiin 12 päivää São Pedroa. Tivoli kaikkine herkkkukojuineen ja esiintymislava pullisteli aina vaan tunnetumpia laulajia. Mitä myöhäisempi aika puolenyön jälkeen oli, sitä suurempi tähti nousi lavalle ja miksaajat käänsivät ämyri pidemmälle kaakkoon.

Toisiksi viimeisenä iltana bileet olivat niin riehakkaat, että luulimme jo juhlien huipentuvan päätökseen. Toisin kävi, seuraavana iltana ihmettelimme, kun ensimmäistä kertaa paikalliset lähtivät veneillä joelle lillumaan. Ilta eteni ja kun olimme jo menneet nukkumaan, niin herätys oli karu, kun ihan vierestämme joella lautan päältä alkoi massiivinen ilotulitus. no, pitihän sitä nousta ihastelemaan meidänkin.

Me retkeilimme ristiin rastiin Portoa ja joen toisella puolella sijaitsevaa Vila Nova de Gaian kaupunkia. Tietysti kävimme kiipeilemässä maailman kauneimman kirjakaupan Livraria Lellon kierreportaissa, joista J K Rowling oli Harry Potteriinsa vaikutteita ottanut asuessaan 1990-luvulla Portossa. Kirjakauppa vetää niin paljon Potter faneja, että nykyään sinne saa ensin jonottaa pääsylipun ostamista. Sen jälkeen jonotetaan kauppaan. Toki pääsylipun verran saat alennusta kirjaostoksesta. Olisimme jotain halunneet ostaakin, mutta ulkomaalaisia parveileva kirjakauppa pullisteli enimmäkseen portugalin kielisiä kirjoja. No, näin he saavat pitää pääsylipputulonsa, kun monikaan ei voi shoppailla uutta lukukokemusta mukaansa – ainakaan niin, että ymmärtäisi sen punaisen langan.

Porton ylle kohoaa barokkikirkko Clérigos, jonka 75,6 metriä korkea torni kutsuu katselemaan Porton maisemia. Kiipesimme 240 askelta tornin kuudenteen kerrokseen, josta avautuvat näkymät olivat Andrusille pettymys. Viana do Castelon maisemat voittavat kyllä Porton näköalan. Innostustamme hillitsi varmastikin kovasti likaiset, virtsalta haisevat ja graffittien peittämät portaikon seinät. Luulisi, että jos tämä on kaupungin yksi tärkeimpiä nähtävyyksiä, siitä pidettäisiin parempaa huolta. Ehkä se sampoaa sen verran kiihkeästi rahaa, ettei ylläpitämään ehditä. Onneksi muutoin Porto tarjoili hyviä kokemuksia, jos tämä Torre dos Clérigos -torni unohdetaan.

Porton tarina täytyy tietty huipentua portviiniin. Me ihastuimme portviiniin itseasiassa vasta pari vuotta ennen Porton reissuamme, kun ystävämme toi illanistujaisiin Cockburn’s Special Reserve portviinin. Ihastuimme siihen niin, että etsimme juuri tuon viinin uudestaan kotiin maisteltavaksi. Ei varmaan tarvitse arvata, minkä portviinikellarin maistiaisiin me halusimme mennä tutustumaan, kun Portoon asti pääsimme. Vaikka satamamaksuun sisältyi yhden portviinikellarin maistelu, niin me otimme Boltin ja hurautimme Cockburn’sille omalle retkelle.

Vila Nova de Gaia -kaupungissa Douro-joen toisella puolella sijaitsee lukuisia viinikellareita, joihin järjestetään tutustumiskierroksia ja myös viininmaisteluja. Hintaan sisältyi kolmen erilaisen ja eri-ikäisen portin maistelu, ja kun uteliaita olimme, valitsimme kaksi erilaista lajitelmaa ja näin pääsimme maistelemaan yhdessä vielä useampaa lajia.

Opas kertoi meille portviinin valmistuksen eri vaiheista samalla kun kiersimme viinikellareissa valtavia sammioita. Portviinin rypäleet kasvatetaan kaikki Douron laakson rinteillä, jonne voi muuten myös mennä jokiristeilyllä tutustumaan viininviljelyyn tarkemmin. Douro-jokihan jatkuu yli 900 kilometriä halki Portugalin ja pitkälti Espanjan puolelle.

Kellarikierroksella pääsimme myös katsomaan omistajien yksityiskokoelmaa 1800-luvulta. Mahtavatko he koskaan raskia avata niitä?