Ahvenanmeren ylitys 5.6.

Sunnuntaiaamuna heräsimme innokkaina lähtemään kohti Ruotsia ja uusia haasteita. Laitoimme Suwenaa lähtökuntoon ja viritimme valmiiksi myös peräankkuriin sopivan sakkelin, jotta ankkuriköysi saadaan aikanaan paikoilleen. Tiesimme, että Ruotsissa on vähemmän poijupaikkoja, joten peräankkurointi ja keulakiinnitys laituriin ovat hyvin tyypillistä Ruotsin satamissa.

Eipä muuta kuin Suwenan keula kohti Ruotsia ja Arholmaa. Nostimme pian sataman jälkeen kaikki purjeet: ison, genoan sekä mesaanipurjeen. Purjeet vetivät ihan mukavasti, kunnes tuuli alkoi moinata. Kun tuuli oli laskenut lisää ja meillä oli vauhtia enää alle neljä solmua, päätimme nostaa ensimmäisen kerran genaakkerin. Nostimme genaakkeripussin kannelle ja kiinnitimme sen reelinkiin. Siitä olikin hyvä virittää purjetta paikoilleen. Patrikin neuvot mielessä kiinnitimme mansetin jennin ympärille ja vaihdoimme genoavinsseille genaakkerin omat skuutit. Andrus nosti genaakkerisukan fallilla ylös ja sitten pääsimme avaamaan genaakkerin koko komeuteensa. Vitsi se oli hieno hetki.

Juuri kun olimme lähtemässä ylittämään laivaväylää, tuuli loppui lähes kokonaan ja vauhti putosi alle kahden solmun. No eihän meillä mitään kiirettä ollut, mutta laivaväylällä oli tulossa kolme AIS:n mukaan meidän kanssa risteävää laivaa. Emme halunneet jäädä ammattiliikenteen jalkoihin, vedimme genaakkerisukan alas ja siirryimme hevosvoimiin. Juuri kun nuo kolme laivaa ajoivat meistä ohi, punkesi uusi laiva oikealta edestä väylälle kuuden solmun vauhdilla. Andrus laski, että ehdimme sen alta noin 1,5 mailin etäisyydelle, kun laitamme hieman lisä vauhtia. Hitaan laivan takaa porhalsi jälleen uusi nopeampi laiva ja tietysti sen piti ohittaa meidän editse kulkeva laiva oikealta, jolloin kiiruhtaessamme ensimmäisen jaloista, olisimme nopeamman laivan tiellä. Meriteiden sääntöjen mukaan toki oikealla tulevalla on etuajo-oikeus, joten väistimme molemmat takaa.

Tuuli ei enää noussut, joten jatkoimme Perkinsillä Arholmaan saakka ja pakkasimme genaakkerin takaisin pussiin odottamaan seuraavaa mukavaa kevyttä myötätuulta.

Arholmassa halusimme mennä itäsatamaan, jota suositellaan kauniimpana satamana. Kiinnityimme peräankkuriin, joka meidän miehistöllä tarkoitti sitä, että ensin kapteeni kantoi 20-kiloisen ankkurin keulaboksista takakannelle. Peräankkurin kiinnityksestä takakannelle oli keväällä puhetta, mutta se jäi valitettavasti tekemättä. Andrus tuumasikin, että jos jokin toinen vene tekisi ankkurin kantamisen aikana peräaaltoja, niin Suwenan salongin ikkunat saattaisivat tarvita korjausta. Sain ankkurin laskettua ihan nätisti ja sen jälkeen riensin keulaan. Kävi hyvä tuuri, että ystävällinen naapuriveneilijä tuli ottamaan köysiä vastaan, sillä meidän keulatikkaat olivat vieläkin liian pitkät. Enkä ois kyllä uskaltanut yli metriä hypätä köydet käsissä, vaikka kuinka luotan kapteenin poistumiskäskyyn oikealla hetkellä. Suwena saatiin nätisti kiinni ja Ahvenanmeri oli onnellisesti ylitetty.

Aloimme puuhata iltaruokaa ja avatessani jääkaappia, herranen aika, mikä löyhkä sieltä tuli. Jääkaappi haisi kuin siellä olisi ollut raato. Ei muuta kuin purkamaan ruoat yksitellen ja haistelemaan, mikä haisee. Kaikkien ruokien päiväykset olivat erinomaiset. Kaikki ne ruoat, jotka ostimme vielä viime hetken lisäruoaksi edellisenä iltana Maarianhaminan Sparhallenista, haisivat ihan hirveälle. Vaikka pesin paketit ja kuivasimme ne. Haju ei poistunut mistään Sparhallenin paketista, mutta sain hajun pois muista. Onneksi. Harmitti vaan laittaa ruokaa roskiin ja pestä ja puunata jääkaappia moneen kertaan ennen kuin sekä jääkaappi että jäljelle jääneet ruoat olivat hajuttomia.

Siinä pyyhkiessäni vielä samaan syssyyn keittiön pöytäpinnat, nostin pikkupakastimen kantta pyyhkiäkseni sitäkin. Ei voi olla totta. Kansi oli sisältä lämmin. Joko olin itse tökännyt sen pari päivää aiemmin pois päältä laittaessani päällimmäisen jäätelöpaketin sinne tai merenkäynnissä laatikko oli osunut nappulaan. Joka tapauksessa kaikki pakastevihannekset ja liharuoat olivat sulaneet niin kuin 4 pakettia jäätelöä. Pakastimen pohjalla oli mahtava kolmen sentin vellikerros. Suututti niin vietävästi, kun juuri oli puunannut jääkaappia ihan riittävän kauan. Ei muuta kuin projekti jatkui ja lisää ruokaa meni roskiin. Siinä sitten imeytin jäätelöt pakastimen pohjalta ennen kuin sitä pääsi siivoamaan. Se oli ihan hirveä työ, kun jäätelöä oli pakastimen sivussa olevien pakastuselementtien välissä. No nyt tiedetään, kuinka täyteen pakastinboksin saa täyttää. Otti hermoon ihan tosissaan. Päivä oli pitkä ja väsymys oli melkoinen, kun kaaduimme illalla sänkyyn.