Roomassaaresta suuntasimme kohti Tallinnaa. Ajatuksenamme oli pysähtyä ensin Muhu saaren uuteen Lõunaranna satamaan. Olimme kuulleet siitä paljon hyvää palautetta. Päivälegin piti olla noin reilu 40 mailia, joten lähdimme matkaan vasta sunnuntai-iltapäivällä. Oli aivan ihana ilma. Aurinko paistoi ja tuulta oli lähtiessämme 7 m/s ja se nousi pian purjeiden noston jälkeen 10 m/s. Seilasimme merestä nautiskellen. Saavuttuamme Muhun eteläpuolelle ilta kuudelta aloimme pohtia, että maltammeko vielä pysähtyä? Josko jatkaisimme vielä pätkän matkaa eteenpäin?
Päätimme jatkaa kohti Suur Väin salmea ja Virtsun satamaa. Olimme saaneet ristiriitaista tietoa, sillä toisten mukaan Virtsun sataman syväys olisi riittävä ja toisten mukaan ei. Lähestyessämme Virtsua siellä ei näkynyt yhtään purjeveneen mastoa, joten päätimme etsiä ankkuripaikan Muhun pohjoispuolelta yöpymistä varten.
Ilma pysyi lämpöisenä saavuttuamme Muhun pohjoispuolelle. Katsoimme kaunista auringonlaskua ja tuumasimme toisillemme, että emmeköhän jatka Haapsaluun saakka. Haapsalun satamista tiesimme, että niissä syväys on 2 metriä olosuhteista riippuen. Suwenan syväys on 1.9 metriä, joten me joko saatamme päästä satamaan tai sitten emme. Lisäksi saapuessamme satamaan, olisi jo pimeää. Näin ollen Haapsalun satamien riskipelin sijaan tarkoituksemme oli etsiytyä ankkuriin Haapsalun lahdelle. Aiommehan jatkaa eteenpäin heti aamulla joka tapauksessa. Myös tuulensuunnan mukaan lahti olisi suojaisa ankkuripaikka.
Uhhuh, mikä hirveä haju! Voi lahti parkaa. Sinne varmasti lasketaan Haapsalun likavedet. Haju oli kyllä niin karmaiseva. Olimme jo täysin valmiita yöpuulle ja laskemaan koukun, mutta siihen viemäriin emme halunneet leiriytyä ja taas matka jatkui.
Pienen päiväpurjehduksen sijaan päädyimme harjoittamaan Voosi kurk kapeikossa yönavigointia pilkkopimeässä. Voosi kurk sijaitsee Vormsin saaren ja mantereen välissä ja se on todella kapea ja mutkitteleva väylä. Andrus pääsi harjoittamaan tutkanavigointia ensimmäistä kertaa täysin säkkipimeässä. Pimeänavigointi on Suomessa niin erilaista, sillä meillä on valoisat kesäyöt ja usein myös väylät ovat valaistut. Toki tutka on meillä yleensä kulussa päällä. Andrus pitää tutkakuvan tavallisesti karttanäytön päällä overlay kerroksena. Sekä veneen kääntyessä että erannon ja eksymän muuttuessa tutkakuva ei välttämättä aina asetu täysin kartan päälle oikein. Avomerellä se ei haittaa, koska tutkalla seurataan toisten alusten liikkeitä ja ne ovat niin kaukana.
Olemme huomanneet, että tutkassa laivat näkyvät 10 – 20 nm etäisyydellä. Purjeveneet näkyvät 1 – 2 mailin päästä. Kun taas moottoriveneet ja pienet purjeveneet näkyvät 0,5 – 1 merimailin etäisyydellä. Veneiden näkyvyyteen vaikuttaa oleellisesti tutkaheijastin. Aktiivisella tutkaheijastimella varustettu vene saattaa näkyä 3 merimailin päähän. Vastaavasti pieni purjevene tai moottorivene aallokossa ei välttämättä näy ollenkaan, sillä tutka vaimentaa veneen kaiun sekoittaen veneen suuren aallon kaiuksi. Erilaiset poijut, reimarit ja pienet merimerkit näkyvät tutkassa korkeintaan muutaman kaapelin päähän ja aallokossa jälleen entistä huonommin.
Yönavigointia varten Andrus jakoi plotterin näytön kahteen ikkunaan, jolloin kartta- ja tutkakuva näkyvät vierekkäin. Andrus zoomasi kartan navigointia varten siten, että kartassa oli näkyvissä väylä niin eteen kuin taaksepäin. Siirtämällä tutkakuvan omaan ikkunaan pystyi zoomaamaan myös tutkakuvan riittävän tarkaksi, jotta kaikki yksityiskohdat saatiin näkyville. Tutkalla näkyi silloin noin kaapelin verran joka suuntaan. Tutkassa näkyivät hyvin niin valaistut kuin valaisemattomat merimerkit. Oli niin pimeää, että paljaalla silmällä valaisematon merimerkki näkyi vasta, kun se oli veneen vieressä. Vasta tosi tilanteessa sumussa tai sysipimeässä ymmärtää tutkan todellisen arvon. Tutkan käyttöä pitää harjoitella hyvissä olosuhteissa, jotta tutkan ja sen eri toimintojen käyttäminen sujuu vaativassa tilanteessa. Oheinen kuva on Helsingin edustalta, sillä Voosi kurkin kapeikossa valokuvaus ei ollut prioriteetti ykkösenä 🙂
Vielä kapeikkoa lähestyessämme, mietimme ankkuripaikkaa, mutta päädyimme jatkamaan Dirhamin satamaan. Dirhamin sisäänajoväylä on myös kapea ja kivikkoinen. Meille väylä oli kuitenkin ennalta tuttu. Tutka oli kuitenkin suureksi avuksi myös saapuessamme pimeässä satamaan. Hämmästyimme suuresti, kun aamuyöllä kello 3 laiturille saapui satamaheijari ottamaan köysiä vastaan. Heillä oli kuulemma bileet meneillään, joten pieni duuni öiseen aikaan ei näyttänyt häntä häiritsevän. Samoin meitä väsyneitä merimiehiä öinen apu ilahdutti kiinnittäessämme Suwenaa korkeaan laivalaituriin.
Alkuperäinen noin 40 mailin legi jatkui jatkumistaan ja lopulliseksi matkaksi kertyi 89 mailia ja hyödyllinen yönavigointitreeni. Nukuttuamme muutaman tunnin Dirhamissa, jatkoimme matkaa kohti Tallinnaa.
Maanantaina Tallinnassa halusimme mennä nimenomaan Kalevi Jahtklubin satamaan. Olemme huomanneet, että viihdymme paikallisten veneseurojen satamissa, sillä niissä on yleensä kiva ilmapiiri ja puuhakkaita ihmisiä piisaa. Tallinnassa on kolme venesatamaa. Piritajoen suistossa vierekkäin sijaitsevat Kalevi Jahtklubi ja TOP eli Tallinnan Olympiapurjehduskeskus. Vanhan kaupungin vieressä laivasataman perällä on upouusi vierasvenesatama Old City Marina.
Kalevi Jahtklubi osoittautui todella aktiiviseksi jollapurjehdusseuraksi. Joka päivä useampi ryhmä junnuja lähti valmentajan kanssa merelle treenaamaan. Keskiviikkopurjehdukset ovat myös suosittuja, sillä joka keskiviikko kisaan osallistuu 30 – 50 venettä. Samoin satamassa oli innokkaita avomerikilpapurjehtijoita, jotka kertoivat osallistuvansa ahkerasti eri puolella Itämerta järjestettäviin kilpailuihin.
Meidän Tallinnan päivät vierähtivät aivan liian nopeasti. Oli mukavaa pitkästä aikaa päästä kasvotusten vaihtamaan kuulumisia Andrusin sukulaisten kanssa. Aika todella vierähti liian nopeasti ja oli taas aika alkaa suunnitella seuraavaa legiä kohti Helsinkiä.
