Yarmouth Isle of Wight saarella 16.7. – 18.7.

Rasvatyynet kelit jatkuivat ylittäessämme Englannin kanaalia Cherbourgista Isle of Wightin saarelle. Solmiessani kesän viimeistä lippusolmua Englannin vieraslippuun, pujahti kipparin pää ulos kannelle ja Andrus huikkasi iloisesti, että ”muistathan, että Englannissa on vasemman puoleinen liikenne?” Blondin sormet ehtivät jo pysähtyä hetkeksi kesken solmun teon, mutta kyllä laivakissa kipparin hyvästä yrityksestä huolimatta hilasi reippaasti red ensign lipun Suwenan oikeaan saalinkiin.

74 mailin matka sujui leppoisasti helteisestä päivästä nauttiessa. Aivan Ranskan alueveden rajalle saakka ranskalainen rajavartiosto pyöri veneiden ympärillä ja kävi kutakin tutkailemassa aivan kyljen vierellä. Meitä oli viisi venettä kulussa samaan suuntaan. Onneksi kenenkään meidän matka ei hidastunut ylimääräisen tullitarkastuksen vuoksi. Kun taas saavuimme Englannin aluevesille, oli sielläkin rajavartiosto liikenteessä, mutta he eivät pysäyttäneet meistä ketään.

Olimme alun perin ajatelleet pysähtyä Isle of Wightin saarella Cowesin satamassa, joka on yksi suosituimmista veneilysatamista kanaalin pohjoisrannalla. Kuitenkin useampi britti suositteli meille Yarmouthia, niinpä halusimme käydä katsastamassa mestan.

Yarmouth sijaitsee Isle of Wightin saaren länsireunalla. Sataman laituripaikkojen lisäksi Yarmouthin edustalla on kolme riviä poijuja. Olimme olleet niin paljon satamien laitureissa, että poijukiinnitys kuulosti houkuttelevalta.

Vuorovesialueen poijut ovat hyvin erilaisia verrattuna Itämeren poijuihin. Meillä poijusta lähtee ylöspäin noin puolen metrin metallivarsi, jonka päässä ovat metallinen lenkki. Täällä poijun keskeltä lähtee suoraan paksuhko köysi, jonka vapaassa päässä on köysisilmukka. Silmukassa on yleensä myös ohuen köyden varassa kelluva pallo, joka helpottaa köyden nostamista vaikkapa venehaalla. No, minullahan tämä ei toimi ihan näin helposti kuten näkevältä venehaan käyttäjältä.

Kun nyt täällä poijun päällä ei ole mitään korkeaa hökötystä, niin poiju kelluu hyvin lähellä vedenpintaa. Kuulemma joskus kova virta painaa ne täysin veden alle. Tällä kertaa kahden solmun virrassa ne olivat noin 10 cm vedenpinnan yläpuolella.

Andrus oli kyllä kuvaillut minulle jo aiemmin, millaisia täälläpäin maailmaa poijut ovat. Minulla kävi kuitenkin yksi pieni väärinkäsitys. Andrus kyllä kertoi asian aivan oikein, mutta ymmärsin jostain syystä, että köysi on silmukkana suoraan poijusta alkaen.

Olimme ensiksikin kiinnittymässä kahden solmun virrassa, joten veneen paikallaan pitäminen ei ole helppoa. Minultahan menee enemmän aikaa löytää poiju. Ensiksi kokeilin saada poijun sivuportista, mutta en edes yltänyt tarpeeksi lähelle vettä. Itämerellä kun poijut töröttävät pystyssä, usein noin puoli metriä veden pinnan yläpuolella, on sivukansi Suwenassa oivallinen paikka napata poiju kiinni.

Seuraavaksi siirryin uimatasolle, jolloin haasteemme kasvoivat. Ruorin luota Andrus ei näe aivan uimatason vierelle, joten sain haroa tosissaan, josko poijuköisi osuisi käteen. Toki se piti suhisevaa ääntä liikkuessaan virrassa, joten se helpotti hieman, mistä päin sitä kannattaa etsiä.

Kun neljännellä yrityksellä löysin poijun köyden, pyöräytin nopeasti meidän köyden poijuköyden ympäri ja huokaisin helpotuksesta. Kun kuljetin poijun perästä keulaan ja aloin kiristämään sitä sopivalle kireydelle, arvaatte jo varmaan, mitä tapahtui. Koska olin käsittänyt, että köysi on suoraan poijussa lenkillä, niin olin reippaana tyttönä pyöräyttänyt köyden vain köyden ympäri, enkä mihinkään silmukkaan. Olin aivan tyrmistynyt, kun köysi vaan lupsahti alas ja mulla oli tyhjä oma köysi kädessä. No, voihan… Taas aloitimme alusta. Tällä kertaa kuitenkin tiesin, mitä tehdä. Kun lopulta olimme kiinni, olin ihan poikki ja jännityksestä hikinen. Tuumasinkin Andrusille, että ”Taidetaan kuule palata takaisin Itämerelle. Saan sentään siellä poijut kiinni”. Joo, Andrus kyllä virnuili, että ”eikö ollut kiva, ettei ensimmäinen vuorovesipoijumme ollut kaksoispoiju (fore and aft mooring), jossa vene kiinnitetään keulasta ja perästä kahden samanlaisen poijun välille?” Täytyy sanoa, että huumori oli vähän tiukoilla tuolla hetkellä. Toisaalta se on kuitenkin veneilyn suola, kun pitää oppia ja kehittyä koko ajan niin veneen käsittelyssä kuin omissa taidoissa. Hieman kuitenkin lohdutti, kun vene toisensa jälkeen saapui viereemme ja hekin joutuivat yrittämään useita kertoja ennen kuin saivat poijun. Ehkä ei sittenkään käännetä kokkaa kohti kotia – vielä.

Aina silloin tällöin on tullut tilanteita, joissa FenderStep –lepuuttajaa on tarvittu. Nyt lilluessamme virrassa jolla meinaa helposti liukua uimatason alle. Meillä kun on ankkuri ja kaikenlaisia teräviä nurkkia uimatasossa, niin siinä voi jolla puhjeta tai lyödä itsensä ankkuriin. Andrus ehdottikin, että laitetaan FenderStep vasempaan kylkeen sivuportin kohdalle ja jolla kiinni viereiseen sivuknaappiin, niin siitä on helppoa kulkea. Se oli loisto idea. Vaikka sivukansi on reilusti ylempänä, helpottaa ylimääräinen väliaskelma veneeseen kiipeämistä todella paljon. Kannattaa kokeilla. Meillä se toimi kerrassaan loistavasti myös palatessamme illan pimettyä veneelle.

Veneeltä voi VHF:llä tilata vesitaksin, mutta me halusimme laskea oman jollan ja pärtsäillä kylälle. Yarmouthin kylä osoittautui pieneksi, perinteiseksi brittikyläksi. Aikamme käveltyämme kylän muutamilla kujilla, menimme tutustumaan paikallisen purjehdusseuran clubitaloon. Astuttuamme sisään, riensi meitä vastaan ystävällinen nainen kysyen, ”Are you visiting yachtsmen?” Vierailevat purjehtijat ovat tervetulleita vierailemaan heidän clubitalossaan, niinpä kysäisimme, ”voimmeko tehdä pöytävarausta heidän ravintolaan?” Se onnistui käden käänteessä ja saimme kuulla, että Royal Solent Yacht Club järjestää viikoittain keskiviikkopurjehduskilpailun, joten päivälliselle tulee runsaasti purjehtijoita.

Kun illalla palasimme clubitalolle, oli toisen kerroksen ravintola täynnä päivän kisasta pulisevia purjehtijoita. Illasta kehkeytyi tosi mukava, kun saimme tutustua paikallisiin purjehtijoihin. Saimme heiltä monia hyviä vinkkejä Solentilla purjehtimisesta. Olimme todella iloisia, että päädyimme juuri clubitalolle tavallisen ravintolan sijasta.

Yarmouth oli yksi mieleenpainuvimmista paikoista tämän kesän matkallamme ja se varmasti tulee nousemaan suosikkisatamiemme joukkoon. Oli todella kiva, että vaihdoimme Cowesin Yarmouthiin. Muutoin näin kiva paikka olisi jäänyt meillä kokematta.