Plocktonista lähtiessämme oli sumuinen ja sateinen päivä. Isle of Skyen ja Manner-Skotlannin väliin jäävässä Loch Alshin salmessa on kovat virrat, joista myös Skyen kalastajat varoittelivat. Niinpä ajoitimme lähtömme Plocktonista siten, että olisimme salmessa vuorovirran vaihtuessa. Tuona päivänä vuorovirranvaihtuminen sattui vasta alkuiltapäiväksi, joten saimme nautiskella Plocktonista vielä rauhallisen aamun verran.
Loch Alsh salmen ylittää kuuluisa Skye Bridge, joka yhdistää Skyen saaren Luoteis-Skotlantiin. Skyen silta oli yksi etukäteen odottamistamme nähtävyyksistä, mutta harmiksemme se jäi sään vuoksi sumuverhon taakse. Keli oli todella vetinen, joten meitä alkoi houkutella Portreen kalastajan vinkki pysähtyä ankkuriin Isle Ornsay saaren edustalle. Näin ollen päivämatkaksi tulikin vain 17 mailin matka kelin ja virtojen vuoksi.
Seuraavana päivänä pääsimme purjehtimaan kauniissa auringonpaisteessa Tobermoryyn. Meillä oli runsaasti aikaa, joten kryssittiin rauhassa vastatuuleen ja nautimme mukavasta päiväpurjehduksesta.
Huomasi kyllä, että olimme saapumassa suositulle purjehdusalueelle, sillä veneiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti ja olihan tietysti loma-aika kiihkeimmillään. Kun illansuussa saavuimme Tobermoryn ankkurilahdelle, oli sataman runsaslukuiset poijut jo varattuina sekä laiturit täynnä veneitä.
Meidän edessä ajoi satamaan sisälle Yachting Monthly -purjehduslehdestä tuttu kolumnisti Tom Cunliffe Constance veneellään. Hän ohitti ainoan vapaan, erittäin suuren poijun. Andrus ajatteli, että se on varattu kaupalliselle liikenteelle ja lähti Constancen perään etsimään seuraavaa poijua. Kun olimme oman kierroksemme tehneet ankkurilahdella, niin palasimme takaisin isolle poijulle vain huomataksemme, että tom oli jo kiinnittänyt Constancen tähän poijuun. Kyllä meitä huvitti, että luulimme Tomin ohittaneen poijun aluksi paikallistuntemuksen perusteella ja siksi kiltisti ajelimme hänen perässä ympäri satamaa.
Me lähdimme toiselle kierrokselle etsimään sopivaa ankkurointipaikkaa, mutta ankkurointikaan ei ollut niin yksinkertaista. Tobermoryn ankkurilahti on kyllä suuri, mutta myös syvä. Sen toisessa päässä oli myös vesitasolentokoneille varattu laskeutumisalue sekä kalaviljelyalue. Ankkurissa oli jo runsaasti veneitä. Kun ajelimme lahtea peremmälle, löysimme vesiputouksen läheisyydestä vielä vapaata tilaa, jossa syväys oli noin 20 metriä.
Hämärä oli vaihtumassa pimeydeksi, joten etäisyyksien arviointi oli hankalaa. Andrus tarkisti etäisyyksiä tutkan avulla, jotta olemme tarpeeksi kaukana muista ankkurissa jo olevista veneistä. Oman mausteensa tutkan kanssa ankkuroidessa antoi Raymarine tutkan erikoisuus. Kun etäisyys on alle kaapelin (185 m), muuttuu mittayksikkö yhtäkkiä jaloiksi. Kyllä Andrus manasikin Raymarinen suunnittelijat. Hän kommentoi, että ”Tämä kaapeleista jaloiksi muuttuminen tutkassa on yhtä fiksu suunnittelijan idea kuin Raymarinen plotterissa, kun osa toiminnoista pitää hyväksyä cancel -näppäimellä”.
Kun koukku oli laskettu ja Andrus oli tarkkaillut tavallista pidempään, että se myös pitää, uskalsimme vasta valmistautua yöpuulle. Tämä oli meille ensimmäinen kerta, kun ankkuroimme syvempään veteen kuin 15 metriä ja meitä vähän mietitytti ankkurin pitävyys.
Yöllä heräsimme sitten melkoiseen uimatasolta kuuluvaan kolaukseen. Hetken kuluttua huomasimme olevamme naapuriveneen kanssa kumpikin kannella taskulamppujen kera tutkimassa, mitä oikein tapahtuu. Säikähdimme hirveästi, kun olimme ajautuneet naapuriveneen kylkeen. Onneksi kumpaankaan veneeseen ei tullut mitään jälkeä, kun veneet pusuttelivat toisiinsa. Andrus hurautti koneen käyntiin ja aloimme nostaa ankkuria. Siinä keskellä aamuyötä, sateessa, pilkkopimeässä siirsimme venettä toiseen paikkaan. Kun ankkuri oli alhaalla jälleen noin 20 metrin syvyydessä, varmistelimme ankkurin pitävyyttä ennen kuin uskalsimme taas painua pehkuihin. Itseasiassa aamulla selvisi, että emme olleet oikeasti rekanneet, vaan sattui olemaan tuuletonta ja vuorovirran vaihtuessa veneet seilasivat omia teitään ja jokaisella oli kettinkiä tietysti runsaasti ulkona syvän ankkurointipaikan vuoksi ja loppu olikin historiaa. Lopun ajan Tobermoryn vierailustamme ankkurissa olleet veneet pysyivät nätisti paikoillaan, eikä lisää pusutteluja sattunut.
Tobermory on Mull saaren pääkaupunki ja sen rannan ilme on pirteä värikkäiden talojensa ansiosta. Viskin ystäville satamasta löytyy Tobermory viskitislaamo, jonne järjestetään myös kierroksia. Me jätimme tislaamokierroksen tällä kertaa väliin. Sen sijaan juotimme hieman Suwenaa, kun kuljetimme läheiseltä autohuoltoasemalta valkoista dieseliä muutaman kanisterin jollalla Suwenalle.
Löysimme myös Tobermorysta todellisen kalaravintoloiden kuninkaan. Herkuttelimme hervottoman suuren annoksen mehukkaasti laitettua tonnikalafileetä Café Fish ravintolassa ja voimme täysillä yhtyä heidän ruokalistansa sloganiin: the only things frozen are our fishermen. Sen verran suussa sulavaa kalaherkkua saimme siellä maistella.
Tobermoryn päivät otimme rennosti. Nautimme kesästä, löhöilimme ja lueskelimme Suwenan kannella. Olihan meidän kesäpurjehdus jo kääntynyt loppusuoralle.
Moi. Tiesitkö Google+
Moi. Tiesitkö Google+ yhteisöstä: Veneen rakentaminen ja veneily. Liity ja jaa siellä kivoja juttujasi.
T. Markku Eskola