Haukivedellä ankkurissa 7.6. – 8.6.

Maanantaina matkamme jatkui Kermankeitaalta kohti Oravia ja Savonlinnaa. Seilasimme alajuoksuun ja jäljellä oli sisävesien viimeiset sulut Vihovuonteen kanava, Vääräkosken avokanava sekä Pilpan kanava. Vääräkosken avokanavassa virtaus oli voimakasta. Ennen kanavaan ajoa Andrus soitti Suwenan äänitorvea ja vedettyäni sulkunarusta, saimme luvan lähteä kanavaan. Virtauksen vuoksi Vääräkosken kanavassa saavat ajaa veneet vain yhteen suuntaan kerrallaan. Muita veneitä ei ollut näkösällä, joten me pääsimme avokanavasta sutjakkaasti läpi. Matka sujui muutenkin jouhevasti ja kiinnityimme Oraviin illan suussa.

Useat ihmiset ovat kehuneet meille Oravia ja ehkä siksikin paikka tuotti meille suuren pettymyksen. Varsinaisessa satamarakennuksessa henkilö sisältä vain mulkoili, eikä avannut ovia ja viereisessä melontakeskuksessa annettiin ymmärtää, että aamulla voitte hoitaa venemaksut, mutta palveluja ei ole vielä avattu. Jälleen kerran ihmettelimme tätä venesatamien avautumattomuutta. Ovathan koulut jo loppuneet ja kesä alkanut, mutta täällä kuulemma aletaan veneillä vasta juhannukselta. Vaikka maisemat ovat kauniit, niin lähes kaikissa satamissa olemme kokeneet, että tulemme häiriöksi emmekä odotettuina maksavina turisteina. Siksipä viivähdimme Oravissa vain hetken ja jatkoimme matkaa.

Päätimme, että nyt satamat saavat hetkeksi riittää ja seuraavan yön vietämme ankkurissa. Ajoimme Linnansaaren kansallispuiston eteläreunalle. Löysimme upeita suojaisia paikkoja Seurasaaren etelä puolelta. Viime kesästä jo opin muutamia hyviä ankkuriköyden käsittelyniksejä. Meillä on 50-metrinen ankkuriköysi. Andrus valitsi ankkuripaikaksi noin neljä metriä syvän paikan, joten ankkuriköyttä tarvitaan 3-4-kertainen määrä. Laitoin toiseen keulaknaappiin ankkuriköyden pään jo kiinni. Selvitin köyden siten, että ankkurista laskettuna sain noin 12 metriä köyttä, jonka kiinnitin valmiiksi ankkuroinnin puoleiseen keulaknaappiin. Tällöin on tärkeää huolehtia, että köysi kulkee kaiteiden ulkopuolella, jottei jätä mitään väliin esteeksi kuten esim. omaa kättä tai jalkaa. Kun köysi on knaapissa kiinni, on sitä helppoa antaa lisää ja kiinnittää uudestaan. Meidän köydessä ei ole mitään metrimääriä merkitty. Huomasin viime kesänä, että köyttä vapaana kädessä juoksutettaessa, tulee helposti metrivirheitä. Tällä menetelmällä saan myös ylimääräisen köyden pois edestä eikä se ole sekoittamassa ankkurin kanssa puuhaamista.

Jouduimme kokeilemaan kolmea ankkurointipaikkaa, sillä vaikka annoin köyttä jopa 5-kertaisen määrän, raahasi ankkuri perässä eikä se kiinnittynyt pohjaan. Pohja taisi olla niin kallioista, ettei ankkurilla ollut mahdollisuuksia pureutua maa-ainekseen. Upeita paikkoja Seurasaaren edustalla riitti, joten aikamme ankkuria raahattuamme, vaihdoimme paikkaa. Lopulta kolmannessa paikassa ankkuri nappasi välittömästi kiinni, eikä se liukunut, vaikka Andrus peruutti veto päällä. Halusimme varmistaa ankkurin huolella, jotta saamme nukutuksi. Ankkurissa nukkuminen on meille vielä sen verran uutta, että kyllä meinasi kumpaakin hieman jännittää. Uni kuitenkin maistui ja Suwena oli samalla paikalla vielä aamullakin.

Ankkurissa oli todella mahtava fiilis, sillä nykyelämän kiireiset kaupunkielämän äänet puuttuivat kokonaan. Luonto kukoisti ja linnun laulua piisasi. Kuinka kauniisti ne liversivätkään, kun muutoin oli niin hiljaista. On ihanaa hiljentyä luonnon ääreen ja vain nauttia sen rauhasta.

Tiistain kohokohta oli jollamatkamme lähi saarille Seurasaareen ja Hietasaareen. Huvittavaa on, että Suwenan kotisatama on Hietasaaressa, joten parin viikon seilaamisen jälkeen palasimme jälleen Hietasaareen.

Viime kesänä nostimme jollan vain uimatasolle pystyyn ja kiinnitimme köysillä sen kiinni. Ostimme keväällä plokin, jonka avulla saamme köydellä laskettua ja nostettua jollan näppärästi. Samoin samaa plokia ja köyttä hyödynnämme perämoottorin nostamisessa jollaan ja sieltä pois. Eipähän se pääse umplahtamaan moottorin siirron aikana.

Eipä muuta kuin vesitiiviiseen reppuun pakkaamaan retkikamppeet: makkaraa, sinappia, kahvitermari, vettä, kirves, tulitikut ja jollan äyskäri. Pelastusliivit päälle ja reppu selkään ja menoksi kohti jollaseikkailua.

Hietasaaressa vedimme jollan kuivalle maalle ja löysimme nuotiopaikalta jo valmiiksi sytytetyn notskin. Siellä savonlinnalainen pariskunta oli nauttimassa omia retkimakkaroitaan. Liityimme joukkoon ja yllätykseksemme herrahenkilö oli entinen oululainen. Hietasaaressa on muuten neljä nuotiopaikkaa, joten juhannuksen jälkeen siellä varmasti riittää kävijöitä.

Juuri makkaroita nauttiessamme ajoi saaren ohittavaa syväväylää pitkin suurehko alus puoliliu’ussa, jolloin se teki mahtavat peräaallot nostaen veden korkealle rannalle. Andrus sai juosta nopeasti tarkistamaan jollan kiinnityksen ja varmistaakseen jollan pysymisen rannalla. Saimme heti kunnon opetuksen riittävän korkealle veneen vetämisestä ja kiinnittämisestä. Saapuessamme rannalle oli niin tyyntä ja ei ollut aallon aaltoa, mutta tilanne voi muuttua pelkästään ohimenevän aluksen vuoksi. Suwena lillui rauhallisesti lahdella, joten meidän rauhallisuus olisi loppunut siihen, jos jolla olisi karannut.

Palattuamme Suwenalle aurinko lämmitti niin ihanasti, että päätin heittää talviturkin pois. Vesi oli järkyttävän kylmää, mutta ah niin virkistävää. Pirteinä jollaseikkailumme jäljiltä lähdimme kohti Savonlinnaa ja uusia kujeita. Savonlinnassa aiomme viettää noin viikon. Saamme myös vieraita kotikulmilta, joten ei muuta kuin menoksi kohti Savonlinnaa.