Belle-île-en-Mer eli Kaunissaari on nimensä mukaisesti kaunis ja hyvin suosittu lomakohde Etelä-Bretagnessa. Olimme Concarneaussa odotelleet parempia ankkurointikelejä ja mainingin laantumista kovan tuulen jäljiltä. Keskiviikkoiltapäivällä irrotimme köydet ja lähdimme kohti seuraavaa meriseikkailua ja sellainen siitä kehkeytyikin.
Ensiksi tapahtui se pahin sähkövinssin kanssa, kuten edellisessä blogimerkinnässä jo kerroimmekin. Vielä hieman polvet pehmeinä jatkoimme matkaa ja seurasimme silmä kovana, että pienenevätkö aallot kuten merisää maininkiennusteessa lupaili? (No eihän ne).
Ihan jokainen tällä alueella purjehtinut on suositellut meille ankkurialuetta Belle Îlen pohjoisrannalla, jonka englanninkielinen nimi on Stêr-Wenn. Kuten opaskirjakin sanoo, se on yllätyksellisen haastava ankkuroida, mutta todella upea paikka. Sen jännittävyys tulee siitä, että siellä on korkeiden kallioiden välissä vuononkaltaisia syvänteitä, joissa ei todellakaan ankkurissa mahdu pyörimään. Keula-ankkurin lisäksi on vietävä peräköydet maihin. Sehän ei kuulosta Suomen rantakiinnitystä kummemmalta, mutta haasteena ovatkin jyrkät kallioseinämät, johon pääsee vain uimalla tai jollalla. Opaskirjasta luimme, että peräköydet kiinnitetään kalliolla oleviin renkaisiin. Ok, ei kuulosta pahalta. Kuitenkin vuoroveden vuoksi pääasiallisesti veden alla oleva alue oli liukkaiden vesikasvien peitossa.
Lisäksi vuono oli sen verran kapea, että kovasti ihmettelimme, että kestääkö Suwenaa jättää siksi aikaa yksin, kun ensimmäistä köyttä viemme maihin. Usean hengen miehistössä tämä on pikku juttu, mutta meillä kun on turha kuvitella, että minä lähden jollalla yksin etsimään lähintä rantaa ja vaikka sinne pääsisinkin, niin miten Andrus veneestä käsin näkee ohjata minut oikeaan kiipeilypaikkaan. Toisaalta jos Andrus menisi jollalla maihin, niin kuka ohjaisi Suwenaa sillä välin, kun jyrkät kalliot ovat vain muutaman metrin päässä.
Koska salmi oli niin kapea, jouduimme laskemaan ankkurin melkein vastakkaiselle rannalle saadaksemme ankkurikettingille edes jonkinlaisen vetokulman. Tuuli puhalsi salmea pitkin, mutta Suwena onneksi asettui tuuleen nätisti. Joka tapauksessa tilanne oli hermoja raastava, sillä pohjoisreuna oli lähes kosketusetäisyydellä. Kaikki tulee olemaan hyvin, jos tuuli tai virta ei käänny.
Kiinnitimme 50 metrisen kiinnitysköyden veneen knaappiin ja lähdimme viemään köyttä jollalla rantaan. Meillä kävi tuuri, sillä toisesta veneestä lähti juuri miehistö rannalle omalla jollallaan, joten he ottivat maissa köyden vastaan ja kiinnittivät sen renkaaseen ilman meidän kiipeilemistä. Sen jälkeen homma helpottui huomattavasti, kun Suwena pysyi paikallaan keula-ankkurin ja peräköyden välissä. Haimme seuraavaksi toisen köyden, jonka Andrus kävi kiinnittämässä kiven ympärille ja minä pidin jollaa rannassa. Toista rengasta ei tokikaan sattunut olemaan meidän ankkurointipaikan kohdalla.
Koko päivän vinssijupakan ja kiinnitysköysihässäkän jälkeen ihmettelinkin, että kyllähän nämä kiinni sai, mutta entä niiden irrottaminen 🙂
Tuntui kuin olisimme Skotlannissa lochien keskellä, sillä kallioseinämät ympäröivät meitä. Vuono oli noin 50 metriä leveä ja muutama sata metriä pitkä. Vuonon perälle oli sen yli viritetty vaijereita, joihin pienemmät veneet pystyvät kiinnittämään peräköytensä. Mahtaa se olla melkoinen härdelli keskellä kesää, kun täällä on paljon veneitä ja heidän köydet menevät ristiin rastiin vuonoa.
Kävimme melomassa jollalla lähiluolissa ja ajoimme myös vuonosta ulos läheiselle hiekkarannalle. Uskomattoman hieno patikointipolku kiertää koko Belle Îlen saaren ympäri. Kiipesimme ylös polulle ja reippailimme muutaman kilsan verran ja samalla saimme pari kuvaa Suwenasta muistoksemme.
Kiipeiltyämme aikamme rantakallioilla ajattelimme siirtää Suwenan Le Palaisin satamaan, joten edessä oli urakka, miten saamme Suwenan irti nätisti.
Hyvinhän se meni. Olimme lähdössä yläveden aikaan, joten suurin osa liukkaasta kasvustosta oli piilossa. Ensin löysäsimme toista peräköyttä riittävästi ja irrotimme toisen jo veneestä. Kelasin köyttä sitä mukaan sisälle jollaan lähestyessämme rantaa, kunnes Andrus kävi irrottamassa sen kiven ympäriltä. Renkaassa kiinni ollut köysi olikin hieman mutkikkaampi juttu, sillä tuuli oli jo alkanut painamaan Suwenaa poispäin meistä. Jos olisimme sen vaan pudottaneet veteen, se olisi tarttunut rantakiviin. Toisaalta Suwenan yli 20-tonnista painoa ei käsin pidellä ja samalla kiivetä liukasta kallioseinämää alas. Onneksi alempana oli toinen kivi, jonka ympärille Andrus sai köyden siirrettyä. Sitten jollasta käsin Andrus heivasi köyden irti ja kelasimme itsemme näpsäkästi köyttä pitkin, sitä samalla kerien jollaan, takaisin Suwenalle.
Pohdimme, että olisimmehan voineet laittaa moottoriin vedon päälle, jotta vene ei käänny sillä aikaa, kun haemme köysiä. Entä jos ankkuri kuitenkin pettää? Suwena yksikseen vaan hurauttaisi päin kalliota. Näissä tilanteissa saamme vähän improvisoida, miten suoriudumme minun sokeuden vuoksi. Ainakin tähän asti olemme selvinneet. Ehkä hieman erilailla kuin näkevä miehistö, mutta lopputulos on tärkeintä. Suwena oli irti ja lähdimme kohti Le Palaisin satamaa.
