Córdoba

Andrus Córdoban moskeija-katedraalissa, Andalusia, Espanja

Mukavan iltapäiväajelun päätteeksi saavuimme Córdobaan, ja olimme varanneet hotellin parin kilsan päästä keskustasta, ja näin saimme näppärästi jätettyä auton hotellin pihaparkkiin ja olemme kävelymatkan päässä Córdoban keskustasta. Oli mahtava pulahtaa hotellin ulkouima-altaaseen virkistäytymään ensimmäisen road trip -päivämme matkapölyistä. Sen jälkeen

Ronda

Eve ja Andrus Rondassa, Andalusia, Espanja

Veneilykausi 2023 alkoi tutulla Suwenan kevättöillä ja monenmoisilla ylläpitotoimilla. Päätimme kuitenkin ennen puurtamisen aloittamista tehdä neljän päivän road tripin Andalusian helmiin. Vain muutama satametriä aamukävelyä Suwenalta, niin olimme jo autovuokraamossa noutamassa autoamme ja reissumme pääsi alkamaan kauniin aurinkoisena maanantaiaamuna. Reittisuunnitelmassamme

Takaisin Alcaidesaan 5.9.

Kova merenkäynti Gibraltarinsalmessa

Syyspurjehduksen päätteeksi oli aika palata Suwenan tulevaan talvikotiin, Alcaidesa Marinaan. Duquesasta 21 merimailin matka alkoi kauniissa auringonpaisteessa, eikä tuulta ollut lainkaan, joten alkumatka taittui Perkinsin kehrätessä ja me nautimme täysillä ihanasta kesäpäivästä. Onneksi tuuli kuitenkin nousi, niin päästiin vielä purjehtimaankin.

Málaga 1.9. – 2.9.

Eve ja Andrus roomalaisessa amfiteatterissa Málagassa, Espanja

Málaga on Málagan provinssin pääkaupunki, ja sen metropolialueella Málaga-Marbella alueella asuu noin miljoona ihmistä. Aurinkorannikon houkuttelevimpana kaupunkina halusimme ilman muuta viettää aikaa siellä, mutta omalla veneellä Málagaan meneminen ei ole helppoa. Veneseuran Real Club Mediterráneo Málaga satamaan ei oteta vierasveneitä.

Estepona 27.8. – 30.8.

Marina Estepona, Espanja

Costa del Sol on yksi suosituimmista ja tunnetuimmista lomakohteista Espanjassa. Jopa talvella lämpötila on kuin Pohjois-Euroopan kesäpäivinä. Tuhannet keski- ja pohjois-eurooppalaiset ovat ostaneet Aurinkorannalta joko loma-asunnon tai muuttaneet pysyvästi asumaan aurinkoon. Meille Etelä-Espanjan Välimeren puoleinen rannikko, Costa del Sol, oli

Marokko osa 2 18.8. – 24.8.

Eve ja Andrus sinisessä kaupungissa, Chefchaouen, Marokko

Meillä oli edessä mielenkiintoinen kolmen päivän tutkimusmatka Pohjois-Marokossa. Ystävämme kautta saimme yhteyden marokkolaiseen turistioppaaseen Nisrineen. Hän on ensimmäinen marokkolainen naisopas, joka toimii myös kuljettajana omalla autolla turistiryhmille. Nisrine haki lauantaiaamulla meidät veneeltä ja lähdimme ajamaan kohti Chefchaouenia. Ensimmäinen etappimme oli

Marokko osa 1 18.8. – 24.8.

Tanja Marina Bay, Tangier, Marokko

Palattuamme elokuussa takaisin Suwenalle oli syyspurjehduksen aika. Ihanat lämpöiset elo-syyskuun päivät houkuttivat kovasti takaisin merelle ja toteuttamaan kauan odotettua Marokon matkaamme. Vihdoinkin olemme lähdössä Marokkoon. Jo kaudella 2020 meidän piti mennä tutkimusretkelle Marokkoon, mutta niin kuin monella muullakin pandemian vuoksi