Bangor, Pohjois-Irlanti 7.5. – 10.5.

Vihdoinkin kesä tuntuu saapuneen, kun Suwena lipui ulos Troonin satamasta torstaina 7.5. Vanhan merimiesuskomuksen mukaan matkamme pääsi alkamaan suotuisissa merkeissä, kun lähtöpäiväksi saimme muun kuin perjantain.

Vielä torstaiaamulla ennen lähtöä laitoin elämänlangat paikoilleen, sillä tuuli oli puhaltanut kolme päivää koko ajan yli 20 solmua eli vanhaa aaltoa olisi varmasti merellä meitä höykkyyttämässä.

Meillä on kolme elämänlankaa: yhdet molemmin puolin kannella ja kolmas vielä kiertää salongin katolla. Turvavaljaan voi siis kiinnittää suoraan ovella kumpaan vain. Kansilankaan, jos menee työskentelemään etukannelle tai katolle, jos suuntana on sitlooda. Meri oli kyllä heti kuoppainen, joten elämänlangat olivat heti tarpeen. Turvavaljaiden pituudesta ja elämänlangan kireydestä Andrus on tehnyt erillisen laskurin.

Tuulen suunta ja nopeus vaihteli 8 – 15 solmun välillä koko alkumatkan ajan. Välillä purjeet vetivät mahtavasti ja teimme kesän pohjaennätykseksi 7,9 solmua. Kun tuuli vain hetkeä myöhemmin moinasi, niin vauhdin hurmasta ei ollut tietoakaan ja laitettiin Perkins töihin. Andrus suorastaan hermostui, kun tuuli pelleili kanssamme koko ajan ja purjeita sai jumpata jatkuvasti. Iltapäivällä tuuli vakaantui ja kevyessä tuulessa moottoripurjehdimme suurimman osan matkasta, kunnes illalla tuuli tyyntyi kokonaan.

Meri oli todella kuoppainen ja aina näin alkukesästä meinaa tulla meripahoinvointia. Kun muutamat muljautukset vatsassa olivat pyörähtäneet, piti kipin kapin kaivaa esiin Sea-Band-rannekkeet. Me ollaan pari vuotta käytetty pahoinvointirannekkeita, jos meri on ollut heittoisa. Kun kausi etenee, niin elimistökin tottuu keinahteluun, eikä rannekkeita sitten enää olla tarvittu – paitsi todella pahassa kelissä.

Tämä lääkkeetön vaihtoehto todella toimii matkapahoinvointiin. Joustavassa rannekkeessa on pyöreä nappi, joka asetetaan Nei-Guan-pisteen päälle ranteen sisäpuolelle. Ranneke toimii lisäämällä painetta akupainepisteeseen (nimeltä Nei-Guan-piste) kummassakin ranteessa. Näitä kannattaa kokeilla, jos kehno-olo meinaa yllättää.

Tällä legillä oli edessä myös kesän ensimmäinen vieraslipun vaihto, kun Skotlanti jäi taakse ja Pohjois-Irlanti häämötti edessämme, siispä pyhän Andreaan risti vaihtui Ison-Britannian punaiseen. Legillekin tuli ihan mukavasti pituutta, 71 mailia. Kun pimentyneessä illassa kymmeneltä kiinnitimme Suwenan Bangorin laituriin, olimme matkanneet jo 12 tuntia merellä.

Bangorin satama on Pohjois-Irlannin purjehduskeskus, eikä sitä kyllä tarvitse ihmetellä. Se sijaitsee Belfast Lough -lahden etelärannalla ja on suojassa vallitsevilta lounaistuulilta. Se on vain päiväpurjehduksen päässä Länsi-Skotlannin suosituista purjehdusvesistä.

Satamassa on 560 laituripaikkaa ja sitä pitää kotisatamanaan kaksi purjehdusseuraa: Royal Ulster Yacht Club ja Ballyholme Yacht Club. Kun tähän vielä lisätään seurattomat veneet ja vierasveneet, niin voi arvata, että veneitä suhahtelee edes takaisin koko ajan.

Kenraali Eisenhower kulki mukanamme Skotlannista tänne Irlantiinkin, sillä Bangorin sataman ulompi aallonmurtaja on hänen kunniakseen saanut nimekseen Eisenhower Pier. Vierailumme aikana juhlistettiin toisen maailmansodan 70-vuotispäivää, niin Eisenhower Pier oli yksi juhlapaikoista.

Bangor on yksi Irlannin suojaisimmista paikoista, joten se on ollut suosittu lomanviettopaikka jo 1850-luvulta lähtien. Sitä ennen satama-alue oli vilkkaan puuvillateollisuuden käytössä. Rautatie toi kuitenkin Bangorille uusia mahdollisuuksia ja sen jälkeen rantaelämä alkoi täällä todella vilkastumaan. Nykyään Bangor on edelleenkin lomaresortti ja Belfastin esikaupunki. Monet myös käyvät Bangorista töissä Belfastissa. Työmatka on vain 22 km, joka hurahtaa junalla vain 25 minuutissa. Me jätimme Belfastin junan väliin, sillä se on seuraava etappimme Suwenalla.