Calais ja ranskalaiset poliisit 2.7. – 6.7.

Toisten veneblogeja lukiessa Calais on tuntunut jo tosi kaukaiselta paikalta Itämeren pohjukasta katsottuna. Voi siis arvata, että tuntui mahtavalta saavutukselta saapua omalla veneellä Calaisin satamaan. Samalla lokikirjaan saimme jälleen merkitä uuden maan. Ranska on jo kahdestoista maa, jossa me olemme venematkoillamme seilanneet.

Pohjanmeri muuttuu Englannin kanavaksi hieman Calaisin itä puolella. Calaisin kohdalta Englannin kanava onkin kapeimmillaan ja se on vain 32 kilometriä. Tätä aluetta kutsutaan Doverin salmeksi (Dover strait). Calaisin ja Doverin välissä sukkuloi vilkas lauttaliikenne ja muutenkin Englannin kanava on yksi maailman vilkkaimmin liikennöityjä merialueita. Täällä kulkee jopa 400 laivaa vuorokaudessa.

Calaisin sataman edustalla on hiekkapankkeja, joiden kohdalla syväys voi olla vähimmillään vain puolimetriä. Niin idästä lähestyvien kuin myös Doverista tulijoiden pitää kiertää jopa 3,5 mailia länteen ennen kuin pääsee lähestymään satamaa. Olimme saapumassa Calaisin satamaan sopivasti yläveden aikaan. Edellämme toinen purjevene näytti oikaisevan suoraan hiekkapankkien yli, joten mekin uskaltauduimme kääntymään CA6 poijun kohdalta suoraan satamaa kohti. Andrus hivuttautui hiekkapankkien kohdalla hiljakseen eteenpäin ja vettä näytti olevan vähimmillään kuusi metriä.

Sataman liikennevalot näyttivät vihreä-valkoinen-vihreä, joka tarkoittaa, että meidän piti pyytää Calais Port Controlilta lupa VHF:llä kanavalla 17 tulla satama-alueelle. He kertoivat heti seuraavan sillan avausajan. Samalla he myös mainitsivat, että voimme kiinnittyä odotuspoijuun odottamaan sillanavausta ja ettei pohjoislaituriin saa kiinnittyä. Tämä kielto selvisi myöhemmin satamassa, kun huomasimme, että maa oli vyörynyt alas juuri pohjoislaiturin kohdalta.

Sataman edustalla on reilu kymmenen odotuspoijua ja niissä voi olla veloituksetta yhden nousuvesijakson verran. Niihin voi myös jäädä pidemmäksi aikaa, jolloin laivasatamasta saapuu satamaheijari jollalla perimään satamamaksua. Me keinahtelimme poijussa vain puoli tuntia, kunnes keltainen valo ilmoitti, että kymmenen minuutin päästä silta avataan.

Calaisin sataman suulla ei enää ole sulkuporttia, sillä se rikkoontui muutama vuosi sitten. Siellä kuitenkin on kynnys ja avattava maantiesilta, joten satama avataan vain viisi kertaa yläveden aikoihin: 2 h ja 1 h ennen ylävettä, yläveden aikaan sekä 1,25 h ja 2,5 h yläveden jälkeen. Me olimme tähdänneet, että ehdimme juuri yläveden aikaan sillan avaukseen, mutta päästessämme oikaisemaan suoraan hiekkapankin yli, pääsimme ajamaan satamaan jo tuntia ennen. Kyllä huvitti, kun tuntia myöhemmin satamassa vene oli jo kiinnitetty ja rentouduimme merimatkan jälkeen, putosi taivaalta täysilaidallinen vettä. Se oli taas ajoitettu juuri meidän arvioituun kiinnittymisaikaan, mutta tällä kertaa luistimme tästä onnesta ja nautimme sateen rummutuksesta veneen sisällä.

Vierasvenelaiturit ovat ihan Calaisin sataman alku päässä. Kannattaa vilkaista myös hieman pidemmälle, sillä paikkoja löytyy vielä lisää ennen kuin paikallisten veneiden paikat alkavat. Me saimme hyvän sormiponttonipaikan, sillä sataman alussa suurin osa vierasveneistä oli jo lautoissa.

Tämä oli meille ensimmäinen satama, jossa heti venelaiturilla on ystävällisesti ilmoitus, että satamakonttoriin tulee ottaa niin passit kuin veneenpaperit mukaan. Kun satamakonttori aamulla avautui, oli mielenkiintoista esittää täysin suomenkielinen veneen rekisteröinti-ilmoitus. Tuumasinkin Andrusille, että ”mikäs siinä, tokko ranskalaisilla omassa rekisteröintipaperissa on sanaakaan muuta kuin ranskaa”. Aikansa satamamestarin papereita ihmeteltyään, homma oli kunnossa.

Keskiviikkona oli ostospäivän vuoro, joten hyppäsimme Calaisin keskustassa bussiin ja huristelimme yhteen Calaisin kolmesta suuremmasta ostoskeskuksesta. Cité Europe ostarin ympärille oli noussut suuria kauppoja kuin sieniä sateella, sillä vain kuusi kilometriä Calaisin länsi puolelta sukeltaa kanaalin alittava Eurostar juna tunneliin. Juna-aseman läheisyys on kasvattanut uuden shoppailumaailman aivan aseman lähelle.

Meillä päivä vilahti nopeasti. Kädet täynnä kasseja ajattelimme, että nautimme vielä rauhassa päivällisen ostarissa ennen bussimatkaa. Lukihan aikataulussa, että viimeinen bussi menee vielä 10 yli yhdeksän takaisin Calaisiin. Siinä sitä sitten odotettiin ja ihmeteltiin. Ei ketään muuta enää bussipysäkillä. Olimme juuri missanneet viidellä minuutilla toisiksi viimeisimmän bussin. Odottelimme vielä pitkään ja hartaasti, mutta bussia ei tullut. Ei hätää. Ajattelimme, että kyllä me jonkin hotellin, jalankulkijan tai jotain löydämme. Lähdimme kiertämään lähialueen katuja. Ei ristin sielua, ei yhtään hotellia, baaria tai muuta. Oli vain liiketiloja ja yksinäinen sairaala. Jopa sairaalan vastaanotto oli jo kiinni. Olimme ihan ällikällä lyötyjä. Ainoastaan autoja sujahteli moottoriteiden rampeille.

Kun kello jo lähenteli kymmentä, pysäytimme lopulta yhden auton ja he ystävällisesti tilasivat meille taksin. Taisi pysäyttämämme autoilijan taksitilaus olla liian epämääräinen osoitteen osalta, sillä 5 – 10 minuutin luvattu odotusaika venyi lähes puoleksi tunniksi, eikä taksia näkynyt. Pimeys alkoi laskeutua. Lopulta päätimme, että palaamme takaisin ostaria kohden, jossa ohitimme poliisiaseman. Toivottavasti siellä vielä joku olisi töissä. Juuri kun astelimme poliisiaseman pihalle, ajoi poliisiauto ulos parkkihallista. Piti vielä panna juoksuksi, jottei poliisiautokin ehdi hävitä näkyviltä. Pyysimme heiltä apua taksin tilaamiseen. He varmistivat, että ”olemmeko todella matkalla omalle veneelle Calaisin venesatamaan?” ”Voi kyllä, kyllä” vakuuttelin innokkaasti. Sitten yksi neljästä poliisista tuumasi, että ”hypätkää kyytiin”. Siinä kun kiipesimme poliisiauton takapenkille, meinasi vähän naurattaa ja hävettää. Saimme ystävällisesti kyydin perille saakka pimentyneessä Calaisin yössä. Enää emme kyllä luota ranskalaisiin bussiaikatauluihin! Toisaalta tulipahan tehtyä hyvä pitkä parin tunnin kävelylenkki aivan uusissa maisemissa 🙂 Haluamme lähettää suuret ja lämpöiset kiitokset ranskalaisille poliiseille turvallisesta kyydistä takaisin Suwenalle.

Merellisenä juttuna aivan sataman vieressä kohoaa 59 metriä korkea Calaisin majakka. Sen tunnusmerkkeinä ovat sen musta yläosa ja 8-kulmainen torni. Kiipesimme kaikki 271 porrasta ylös lampun luo. Hämmästyttävää on, että lamppu on vain 250 wattia, mutta linssin ansiosta valo kantautuu 23,5 merimailin päähän.

Majakan yläterassilta avautui huikea näköala majakan ympäri. Hyvällä säällä sieltä näkee Doveriin saakka. Meidän lämpimänä retkipäivänä ilmassa oli kuitenkin sen verran kosteutta, ettei Englannin ranta näkynyt. Aikoinaan majakanvartija on joutunut asumaan niin päivin kuin öin ylhäällä majakassa lampun luona ylläpitämässä valoa palamassa. On siellä mahtanut olla kylmä, kun kivisessä majakassa tuuli on ulvonut majakan ympärillä. Nykyään kaikki toimii tietokoneohjatusti, joten vain historian henki ja kuulemma majakan kummitus asuvat majakassa.

Satamasta huolehtiva Calais Port valvontakeskus on myös tärkeä osa majakan elämässä. He ilmoittavat majakkaan säännöllisesti sääolosuhteista, sillä majakka on suosittu tutkimuskohde esimerkiksi koululaisten keskuudessa. Kun tuuli on ranskalaiseen tapaan ilmoitettuna 50 km/h eli 14 m/s, eivät lapset saa enää kiivetä ylös majakan terassille. Kun tuuli on 75 km/h eli 21 m/s, suljetaan torni myös aikuisilta. Nimittäin alhaalla oleva tuuli kaksinkertaistuu ylhäällä majakassa.

Perjantaina majakkavierailun jälkeen oli tarkoitus lähteä bussilla tutkimaan Normandian Côte d’Opale korkeita rantoja. Upeat opaalirannat sijaitsevat juuri Calaisin ja Boulogne-Sur-Mer välissä. Viivyimme kuitenkin liian pitkään majakassa. Huomasimme nimittäin, että olisimme taas päässeet rannalta takaisin Calaisiin vain viimeisellä bussilla. Tällä kertaa emme enää kokeilleet onneamme ranskalaisten bussien kanssa. Täytyyhän sitä jättää jotain seuraavalle Calaisin matkalle. Lauantaina Suwenan matka jatkuu jälleen ja seuraavana kohteenamme on Dieppe.