Upean veneilykauden päätteeksi lähdimme vielä viettämään yhden pidennetyn viikonlopun vesillä. Torstaina pääsimme sen verran myöhään liikenteeseen, että päätimme matkata pimeään saakka. Voimmehan perjantaina jatkaa sitten Flensburgiin. Kuitenkin torstaina halusimme etsiä jonkin kivan ankkuripaikan vielä näin kauden vimpaksi koukunlaskupaikaksi. Suomessa sää oli jo alkanut kylmetä, joten reilu 20 asteen lämmössä oli ihana seilata pitkin Schlein salmea ja sieltä meren kautta kohti Flensburgia.
Lahdenpohjukka Høruphav sijaitsee Tanskan puolella ja se vaikutti hyvin suojaiselta ankkuripaikalta. Saavuimme perille hämärän jo laskeuduttua. Meitä tervehti rypäs ankkurivaloja, jotka keinahtelivat hissukseen pimeydessä. Vaikutti siltä, että muutkin olivat myös löytäneet saman lahdenpohjukan. Yllätykseksemme osa veneistä oli vielä ilman ankkurivaloa, mutta toki Andrus näki ne tutkalla. Ajelimme rauhassa syvemmälle lahteen ja löysimme sieltä meille ruhtinaallisesti tilaa. Parin todella härdellimäisen päivän jälkeen oli ihanaa vain rauhoittua ja nauttia luonnonhelmassa veneellä olemisesta.
Perjantaina jatkoimme purjeilla kohti Flensburgia. Merellä oli todella melkoinen kuhina, sillä muutkin näyttivät olevan vielä nauttimassa kesän viimeisistä lämpöisistä purjehduskeleistä.
Reitti Flensburgiin kulkee pitkin kapeahkoa, mutkittelevaa salmea, jossa pohjoisrannalla on Tanska ja eteläisellä reunalla on Saksa. Kippari yritti kovasti joka vendan jälkeen ehdotella laivakissalle vieraslipun vaihtoa, sillä hupaisasti joka vendalla vaihdoimme maata Saksan ja Tanskan välillä. Ehkäpä nautin liiaksi veden leppoisasta solinasta Suwenan kokassa, joten laiminlöin häikäilemättömästi tehtäviäni.
Flensburgin satamaan saapuessamme edessämme ajava vene vei juuri viimeisen paikan ja jäimme hetkeksi miettimään, minne sitten suuntaamme. Jopa paalujen ulkopuoliset paikat olivat täynnä. Samassa Andrus huomasi, että samainen vene oli juuttunut paalujen väliin.
Yleisesti paalujen väli on näyttänyt olevan noin neljän metrin paikkeilla. Nykyään veneet ovat kuitenkin vaan leventyneet, joten yli neljän metrin levyisiä veneitä näkyy melkoisesti. Paalut on useimmiten puisia ja ne on paalutettu pehmoiseen pohjaan, joten usein veneet vaan ajavat paalujen väliin pikku pusulla ja vene lumpsahtaa karsinaan, kun vain käyttää pikkuisen kaasua. Toisin kävi tälle veneelle. Se juuttui kiinni. He vetivät ja työnsivät. Kaasuttivat ja peruuttivat, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Flensburgin paalut olivat sitä toista sorttia. Ne on tehty betonilla täytetyistä muoviputkista. Tällöin puskeminen ei oikein toimi.
Satamakapteeni kävi huikkaamassa, että odottakaa vaan rauhassa, niin pääsette juuttuneen veneen paikalle, joten mehän odotimme. Vene vaan jökötti paikoillaan, vaikka he kuinka yrittivät. Juuri kun lähdimme hivuttautumaan heidän viereen antaaksemme vetoapua, vene kuitenkin irtosi ja helpottunut kapteeni peruutti veneen pikimmiten pois ahtaasta välistä.
Kun tuli meidän vuoro ajaa samojen paalujen väliin, oli ihan pakko härnätä Andrusia, että mitäs Suwenan kippari tuumaa, mahdummeko me? Olisihan se tosi nolo, kun toinen vene heti perään jäisi kiinni samoihin paaluihin. Toki tiesimme, että mahdumme siihen, sillä Suwena on 3,7 metriä leveä. Nostimme kaiken varalta kuitenkin fentsut hetkeksi kannelle, silloin ne eivät takerru paaluihin. Suwena liukui nätisti paikoilleen ja saavuimme jälleen uuteen satamaan.
Myöhäinen saapuminen ja jumittuneen veneen irrotus kestivät sen verran, että kello oli jo yli seitsemän, joten satamakonttori oli jo kiinni. Flensburgin satama-alueelle veneilijä tarvitsee ovikortin. Minä jäin portinvartijaksi ja Andrus lähti etsimään, saako kortteja enää sataman sulkeuduttua. Olisihan se ikävää, että perjantai-illaksi jumittuisimme laiturialueelle. Onneksi satamakonttorilla oli ohjeet, että viereisestä ravintolasta saa ovikortteja sataman sulkeuduttua. Andrus tuli kortin kanssa portille, mutta korttipas ei toiminutkaan. Palattuaan ravintolaan Andrus sai tietää, että kortti toimii kuukauden viimeiseen päivään kello 19.00 saakka, joka sattui kohdallemme juuri nyt. Meillä oli tuuria. Satamakapteeni oli vielä perjantaiolusilla samaisessa ravintolassa, joten hän ystävällisesti lähti tekemään meille toimivan kortin, jolla pääsimme sitten kulkemaan vapaasti.
Lauantaina kuljeskelimme ympäri Flensburgia. Istuskelimme viihtyisissä kahviloissa ja nautimme saksalaisten hyvistä leivontataidoista ja pitkän kävelykadun antimista. Flensburg oli jännä sekoitus tanskalaisia ja saksalaisia vaikutteita. Kun Heiligenhafen ja Kappeln tuntuvat selkeästi saksalaisilta kaupungeilta, Flensburgissa tanskalaisuus näkyy edelleen selkeästi. Onhan Flensburg kuulunut Tanskalle jopa 600 vuotta, josta jopa 400 vuotta Flensburg oli Tanskan toisiksi suurin satamakaupunki Kööpenhaminan jälkeen. Kaupungissa asuu edelleenkin huomattava tanskalaisvähemmistö.
Sunnuntaina lähdimme paluumatkalle kohti Kappelnia. Jälleen purjehdimme keskellä vilkasta veneliikennettä, niinpä ohjaaminen vaati jatkuvaa huomiota. Jo lähtiessä päätimme, että purjehdimme niin paljon legistä kuin pystyy. Ei väliä, seilaammeko myötä- vai vastatuuleen. Otamme irti kaiken kauden viimeisestä purjehduslegistä. Tuuli taisi lelliä meitä, sillä reittimme teki 180 asteen mutkan ja sitä mukaan kun käännyimme, kääntyi tuulikin. Olimme lopulta ihan ällistyneitä, että purjehdimme koko 36 merimailin legin styyrpuurin halssilla aivan Schlein suulle saakka. Oli kiva lasketella vielä kauden päätöslegillä mukavaa 7,5 solmun vauhtia. Sitten olikin jo aika kiinnittää Suwena Ancker Yachting marinan laituriin odottamaan maanantaina alkavia huoltohommia ja talvisäilytystöitä.