Anholtin saarelta lähdimme sunnuntaiaamuna kohti Helsingøriä. Juuri kun valmistelimme Suwenaa merelle, lähti meripelastusalus satamasta ulos valot sinisenä vilkkuen. Heti seuraavaksi kuuluikin VHF:ltä pan pan –viesti kaikille aluksille. Kateissa oli espanjalainen moottorivene, joka oli viimeksi nähty Anholtin eteläpuolella. Ihan kylmät väreet kulkivat selkään pitkin, kun olimme itse lähdössä merelle ja toinen alus oli kateissa.
Etsintään liittyi myös rajavartioston helikopteri. Lyngby radio kutsui kanavalla 16 yksitellen niitä veneitä, jotka he huomasivat purjehtivan etsintäalueella ja pyysivät huviveneiltä apua. Muutaman tunnin jälkeen, kun koko etsintäalue oli haravoitu, peruutettiin pan pan –ilmotus tuloksettomana. Emme saaneet tietää, löytyikö vene myöhemmin? Toivomme kuitenkin, että vene miehistöineen oli turvassa ja kaikki hyvin. Aina se laittaa vakavaksi, kun tällainen tilanne tulee päälle. Vaikka kuinka Andrus kiikaroi kaikki reittimme varrella olleet alukset, ei ainakaan meidän reitille espanjalaista moottorivenettä sattunut.
Purjehdimme Anholtista kaakkoon kohti Juutinraumaa eli tanskalaisten Øresundin ja ruotsalaisten Öresundin salmea. Tuntui hassulta purjehtia kapeaa salmea pitkin, kun molemmin puolin oli eri maa: idässä Ruotsi ja lännessä Tanska. Tanskan Helsingørin ja Ruotsin Helsingborgin kohdalla Juutinrauma on kapeimmillaan ja sen leveys on vain neljä kilometriä.
Saavuimme myöhään iltapäivällä Helsingørin satamaan. Se on valtavan suuri satama, johon mahtuu lähes 1000 venettä. Veneitä tällä alueella näyttää riittävän, sillä nippa nappa saimme Suwenalle paikan todella täydestä satamasta. Saimme paikan palattuamme satamakierrokselta ihan sataman suulta pohjoiselta reunalta. Sataman suuruutta kuvaa se, että satamatoimisto on sataman vastakkaisella reunalla. Siitä huolimatta meidän veneeltä oli noin kilometrin kävely satamatoimistoon.
Tähän saakka kaikki Tanskan satamat ovat olleet varustettuna satamamaksun osalta automaateilla. Se on todella näppärää, sillä satamamaksun pääsee hoitamaan mihin aikaan vuorokaudesta haluaa, eikä tarvitse kytätä satamatoimistojen aukioloaikoja. Samoin Anholtissa kuten täällä Helsingørissä veneen sähkö hoidettiin erillisellä ladattavalla kortilla. Se on siinä mielessä hyvä systeemi, että näissä korttipaikoissa olemme huomanneet, että sulakkeet ovat 16 ampeeria. Tavallisesti ne ovat 6 tai 10 ampeerin sulakkeita, jotka on vielä jaettu usean venekunnan kesken. Meillä on veneessämme sähköliesi ja –uuni. Kokkaamiseen tarvitsemme 8 – 12 ampeerin verran virtaa. Sen lisäksi tulee akkujen lataus ja muu sähkönkulutus. Se on yksinkertaisempaa kuin miltä se kuulostaa. Mikäli maasähkösulake on liian pieni, niin polkaisemme generaattorin käyntiin ja samalla Andrus asettaa akkulaturiin virranrajoituksen. Tämä kaikki toimii hyvin jouhevasti.
Helsingør on ollut merenkulullisesti tärkeä kaupunki. Eerik Pommerilainen päätti rakentaa Helsingøriin 1420-luvulla Kronborgin linnan, samalla hän päätti myös alkaa periä tullia jokaiselta Juutinrauman läpi kulkevalta laivalta. Tullia perittiin jopa 1857 vuoteen saakka, joten valtava määrä rahaa on virrannut kuninkaiden taskuihin yli neljän sadan vuoden aikana. Juutinrauma on niin kapea, että Kronborgin tykeillä ammuttiin varoituslaukauksia aluksille, mikäli ne yrittivät olla piittaamatta kuninkaan vaatimuksista. Nykyään kun Tanskan salmien läpi kulkee pienistä huviveneistä valtaviin rahti- ja risteilyaluksiin, on hyvä, että tulli on jäänyt vain historiaan.
Kronborgin linna on Helsingørin merkittävin nähtävyys, eikä ihme. Se on todella mahtava renessanssilinna ja oppaan kertomusten avulla niin vankityrmät kuin kuninkaalliset huoneistot heräsivät henkiin. Linnan alla olevissa kellareissa elivät sotilaat. Tila oli todella ahdistava, sillä vettätihkuvissa kellareissa, pimeässä ilman auringonvaloa ovat varmasti sotilaiden olot olleet kurjat. Rauhan aikana heillä oli sentään punkat, mutta sodan aikana, kun sotilaiden määrä kaksinkertaistui, joutuivat he nukkumaan märällä kylmällä maalla. Onneksi he saivat sentään viisi litraa olutta päivittäin, josko pienessä hiprakassa niitä oloja on kestänyt vähän paremmin? Oluen lisäksi heidän ruokanaan oli lähi vesiltä pyydetty silli, joka suolattiin valtaviin avonaisiin sammioihin, jotka muuten sijaitsevat myös heidän asuintiloissaan samaisissa kellareissa. Huh huh, mahtoi haju olla tiukka.
Onneksi linnan ylempien kerrosten kuninkaallisten asunnot olivat aivan toisenlaista tutkittavaa. Upeat seinävaatteet ja valtavat tilat ovat olleet monien pitojen näyttämönä. Tanskalaiset kuninkaat olivat innokkaita juhlijoita ja kuulemma parhaat juhlat kestivät jopa kolme kuukautta. Opas kertoi monia mielenkiintoisia tarinoita niin kuninkaallisista, keskiajan elämästä ja tavoista kuin linnastakin. Tämä opaskierros oli ehdottomasti paras, mihin olemme tänä vuonna osallistuneet.
Yllättävää on, että Kronborgin linnan tykit ovat edelleen käyttökunnossa. Perinne, jossa kuninkaan tai nykyään kuningattaren nostaessa maljan, ammutaan tykeillä, on edelleen voimassa. Kyllä maljapuheesta tulee varmasti ihan uskottava kun kohti Ruotsia suunnatuilla tykeillä sanoma vahvistetaan. Onneksi panokset on kuitenkin vaihdettu paukkupanoksiin, niin Helsingborgin asujat eivät hätäänny.