Vihdoinkin tuntui lämmin kesä saapuneen Bretagneen, kun saimme nauttia aamupalaa takakannella, eikä iho ollut kananlihalla. Edessä häämötti lupaava kesäviikonloppu Brehatin saarella, joka on idyllisin saari koko Pohjois-Bretagnessa.
Aamusta pyörähdimme bunkraamassa Suwenaan vielä tuoreet croisantit suoraan leipomosta ja jääkaappiin loput sapuskat, ja ei muuta kuin menox. Nostimme purjeet heti aallonmurtajan jälkeen ja pääsimme pitkästä aikaa nauttimaan purjehduksen ihanuudesta. Aurinko kilotti merenpinnalla ihanasti ja maininki soljui rauhaisasti. Fiilis oli upea, kun Suwena purjehti 5-6 solmun vauhtia ja me vietimme upean 14 mailin merimatkan takakannella auringosta ja merestä täysin rinnoin nauttien. St Malon lahdella suihki moottoriveneitä joka suuntaan ja lukuisat purjeveneet purjeet pullollaan suuntasivat kohti viikonlopun viettopaikkaansa. Me monien muiden tapaan purjehdimme kohti Île de Bréhatin saarta, joka oli yksi pääkohteistamme tänä kesänä.
Île de Bréhat sijaitsee noin mailin päässä mantereelta ja se on itseasiassa saaristo, jossa on kaksi pääsaarta ja niiden ympärillä lukuisia pieniä luotoja. Bréhatin eteläpuolella on poijualue la Chambre, joka pääasiallisesti kuivuu alaveden aikaan. La Chambren poijut näyttivät olevan paikallisten veneiden käytössä. Me ankkuroimme la Chambren alueen edustalle, joka on itseasiassa suurin köliveneille sopiva ankkurointipaikka Bréhatin edustalla, ja siitä on lyhyt jollamatka rantaan.
Olimmehan kuuluisalla roosan graniitin alueella, joten arvata saattaa, että myös merenpohja oli graniittia. Niin me kuin muutkin veneet jouduimme ankkuroimaan useaan kertaan ennen kuin koukku nappasi kunnolla kiinni. Meillä kolmas kerta toden sanoi. Kun on ankkuroimassa paikkaan, jossa ankkuri ei välttämättä heti nappaa kiinni, saa olla tarkkana, jotta omat laskelmat eivät heitä häränpyllyä. Ensiksi veden syvyys oli 5 metriä, jonka päälle pitää laskea tässä kohdassa 10 metrin vuorovesi. Meillä tähän vielä lisätään kaksi metriä matkaa vesilinjasta ankkuripelille ja vasta sen jälkeen aletaan laskemaan 3-5 -kertaista kettingin pituutta säästä riippuen. Siinä saa kapteeni silmä kovana valita sopivaa ankkurointipaikkaa, koska veneiden kääntöympyrät ovat isoja tällaisessa paikassa. Jos ankkuri ei kiinnity sinne, mihin suunnittelee, joutuu hakemaan uuden paikan, jotta naapurivene ei jää liian lähelle.
Pitkin iltaa lahdelle saapui koko ajan lisää veneitä. Illan hämärtyessä saapui vielä yksi vene lisää ankkurilahdelle ja he ankkuroivat hyvin lähelle meitä. Andrus jo silloin tuumasi, että “ankkuroivatpa he tosi lähelle meitä”. Aamuyöstä heräsimmekin melkoiseen kopsahdukseen, kun he törmäsivät Suwenan uimatasoon. Säikähdys kesken unien oli melkoinen, mutta niin se taisi olla naapuriveneessäkin. He nostivat välittömästi ankkurin ja siirtyivät kauemmas. Keskellä yötä, säkki pimeässä, juuri syvästä unesta heränneenä se ei todellakaan ole mikään herkku juttu, kun joutuu hakemaan uuden ankkuripaikan ja vielä näin kivisestä pohjasta. Meille näin kävi Tobermoryssa pari vuotta sitten ja vieläkin muistan tunteen, kun unen pöpperössä siirsimme venettä toiseen paikkaan.
Heti aamusta alkaen lauantai oli ihanan lämpöinen kesäpäivä. Suwenan hiljakseen pyörähdellessä ankkurissa me nautimme aamupalan ohella idyllisestä merimaisemasta lintujen visertäessä kutsuvasti saarella. Päiväsuunnitelmaan ei tarvinnut juurikaan haaskata aikaa, sillä sen verran innokkaasti kumpikin halusimme päästä tutkimaan tätä Bretagnen suosituinta kohdetta.
Saarella asuu pysyvästi reilu 400 asukasta, joita ranskalaiset kutsuvat nimellä bréhatins. Reilusta 800 saaren talosta jopa parisataa on loma-asuntoina kolmentuhannen kesälomalaisen käytössä, ja pelkästään turisteja saarella vierailee noin 300000 vuodessa. Kun saarella autot ovat kiellettyjä, lukuun ottamatta maatalous- ja huoltotöihin käytettävät traktorit, niin pyörät ovat sitäkin suositumpia. Teillä suihkikin pyöriä lähes jatkuvana nauhana, kun paikalliset ja myös turistit vuokrapyörillään polkivat mäkiä ylös ja alas. Kuitenkin enimmäkseen turistit käveleskelivät rauhassa auringon porottaessa päälakea.
Aamupäivän me kiertelimme ympäri eteläistä saarta. Saaren suosituin Guerzido ranta oli täynnä kesäpäivästä nauttivia lomalaisia. Saaren kasvillisuus on runsas, sillä Golf virran ansiosta saarella kasvaa välimerellisiä kasveja. Niinpä lukuisat palmut ja eukalyptus puut ja monet muut kasvit antavat Brehatin saarelle omaperäisen vehreän ilmeen.
Eteläsaaren keskellä sijaitsevan aukion ympärille keskittyy suurin osa saaren ravintoloista. Kun olimme nauttineet bretagnelaisen siiderin ja omenoiden kera valmistetuista suussa sulavista simpukoista, jatkoimme matkaa kohti pohjoissaarta.
Etelä- ja pohjoissaaria erottaa vain kapea salmi, jonka yli pääsee siltaa pitkin. Pohjoissaari on kooltaan pienempi, mutta luonnoltaan jylhempi ja kivisempi. Matka eteläsaaren jollarannasta pohjoissaaren pohjoisrannalla sijaitsevalle Paonin majakalle oli mukava neljän kilsan päiväkävely. Paon on rakennettu 1860 ja uudelleen rakennettu toisen maailmansodan jälkeen. Majakalta aukeaa huikeat näköalat niin merelle Englannin kanaaliin kuin alueen vaaleanpunaisena hehkuville kivirannoille.
Kiipeiltyämme louhikkoisella rannalla ja jyrkkiä majakan portaita ylös ja alas, oli mukavaa istahtaa majakan lähellä sijaitsevaan maatilakahvilaan nauttimaan vielä bretagnelaiset lättykahvit eli ranskalaisittain crêpes. Sitten olikin jo aika alkaa palailla kohti eteläsaarta.
Hämmästelimme suuresti, etteivät bréhatinsit halua ottaa suurempaa siivua turistien lompakoista, sillä ravintolat ja kahvilat sulkeutuvat enimmäkseen siinä kuuden seitsemän aikaan. Vain todella harva ravintoloista tarjoaa enää päivällistä, ja silloinkin pitää olla nopeana, että ehtii saada päivällisen ennen kuin ravintola on sulkemassa oviaan siinä ilta kahdeksan aikaan. Toki Ranskan suurin lomasesonki on elokuussa, mutta jo heinäkuu on vilkas turistikuukausi täällä.
Sunnuntain retkikohteeksi olimme varanneet mielenkiintoisen 1600-luvulla rakennetun Birlot vesimyllyn, jossa kaksi kertaa vuorokaudessa aina kuuden tunnin ajan vuoroveden keskivaiheella voitiin jauhaa vehnää, ohraa ja tattaria jauhoksi. On siinä ollut mielenkiintoiset työajat myllärillä, kun kuun vetovoiman vaikutuksesta joka päivä vuorovesi on siirtynyt noin tunnilla eteenpäin. Birlot joutuu kuitenkin odottamaan meidän seuraavaa Bréhatin vierailua, sillä tuuli oli ennusteen mukaan taas keräämässä voimiaan puhaltaakseen neljä seuraavaa päivää.
Tuuli nousi heti sunnuntaiaamusta, joten päätimme lähteä kohti Roscoffia. Alkumatkan moottoroimme vastatuuleen, mutta Morlaix’n lahdella heitimme ylimääräisen mutkan noudatellen lahden pohjukkaa. Näin saimme vielä nostaa purjeet kesämatkamme viimeisellä legillä. Tätä merellistä tunnetta pitää säilöä koko fiiliksen edestä, jotta sitä riittää pitkän talven ajalle.
Roscoffissa meillä oli vielä kolme vireää päivää veneen talvikuntoon laittamista edessä. Tuntui todella hassulta, kun muut vasta suunnittelivat elokuun lomapurjehdustaan ja me jo asensimme suojaputkia köysiin niin knaappien kuin köysiohjaimien kohdalle, jotta köydet eivät hinkkautuisi poikki. Joustimet eivät yksistään riitä köysien suojaksi.
Kaikenlaista puuhaa riitti aamusta iltaan koko alkuviikoksi ennen kuin Ranskan itsenäisyyspäivän aamuna 14.7. sanoimme satamahenkilökunnalle näkemiin tältä kesältä ja jätimme turvallisin mielin Suwenan odottamaan tulevaa veneilykesää. Toki tarkoitus on pyörähtää Roscoffissa muutaman kerran pitkin talvea, varmistamassa, että Suwenalla on kaikki hyvin.
Tavoistamme poiketen Suwena talvehtii kaksi peräkkäistä talvea samassa satamassa. Roscoffiin on kuitenkin todella näppärää matkata TGV-junalla suoraan Pariisista. Lisäksi satamanpalvelut ovat toimineet todella hyvin. Ensi kesänä sitten on tarkoitus jatkaa matkaa kohti Espanjaa ja uusia seikkailija. Sitä ennen tulemme tekemään pläjäyksen kesävideoita, joita on jo iloksemme kyselty.