Jo talvella matkareittiä suunnitellessamme päätimme, että pysähdymme Maarianhaminassa ainakin muutamaksi päiväksi ja näin toiveemme toteutui. Saavuimme kesäiseen Maarianhaminan Länsisatamaan keskiviikkona ja kiinnityimme keulapoijuun ja perä kiinni laituriin.
Juuri kun Suwena oli kiinnitetty, pääsimme seuraamaan aitiopaikalta paikallisen ÅSS veneseuran keskiviikkoillan purjehduskilpailua. Andrus kiipesi paistattelemaan päivää salongin katolle, josta kisaa oli mukavaa seurata. Satama täyttyi pitkin iltaa veneistä. Vihdoinkin saavuimme satamaan, jossa vilinää riitti. Toki suuriosa veneistä olivat ruotsalaisia. Joukkoon mahtui jo muitakin suomalaisveneitä sekä useampi saksalaisvene ja yksi puolalainen.
Länsisatama on kuuluisa upeasta viikinkiaiheisesta ÅSS:n paviljongistaan. Talon erikoisen designin lisäksi paviljongissa on hyvä seuran ravintola. Sieltä sai erittäin herkullisesti valmistettua sampea. Toki meitä pohjois-suomalaisina huvitti, että menussa sitä mainostettiin Pohjois-Suomessa, Varkaudessa kasvatetuksi sammeksi. Kai se Itä- ja Pohjois-suomi näyttävät niin samalta Ahvenanmaalta päin.
Torstai oli Suwenan ja miehistön huoltopäivä. Viimeiset paikkaansa etsivät tavarat löysivät oman kolonsa. Jo edellisessä Suwenassa järjestimme näppäriin kannellisiin säilytyslaatikoihin tavaroita. Ostimme Turusta sopivankokoisia laatikoita lisää ja järjestelyprojekti osui Maarianhaminan huoltopäivään. Laatikot ovat pinottavia, joten esimerkiksi erilaisia ruokia, vaatteita ja kaikenlaisia varaosia saimme sijoiteltua keittiön ja kajuuttojen kaappeihin. Samoin Suwenan ensimmäinen suurempi pyykkipäivä sattui huoltopäiväämme. Mikäs siinä pyykkiä kuivatellessa, kun aurinko kuivasi kannelle ripustetut pyykit hetkessä.
Torstaiyöllä heräsimme ihmettelemään, että onko lämmityslaitteessamme jokin vika, kun se tikitti ja jytkytti kummallisesti. Eihän siinä mitään vikaa ollut, vaan satama täyttyi ruotsalaisista regattaveneistä ja heidän potkurit ne vain ääntä pitivät. Aamulla satama näytti uudet kasvonsa, kun veneet olivat lisääntyneet lähes parilla kymmenellä.
Perjantaipäivän tutkimme Maarianhaminaa jalan ja lauantaina oli tarkoitus tutkia saarta bussilla. Ahvenanmaalla on nimittäin ilmainen bussiliikenne. Tyhmyyttämme selvitimme bussiaikatauluja vasta perjantai-iltapäivänä, jolloin selvisi, ettei suunnitelmamme aikataulujen vuoksi onnistukaan. Niinpä päätimme vuokrata auton, joka osoittautui erinomaiseksi päätökseksi.
Autosta oli kovasti hyötyä, sillä meidän piti myös bunkrata vene viikon sapuskoilla. Toki viiniä upposi Suwenan kaappeihin aiottua enemmän, kun määrää ei hillinnyt repun koko. No tulipahan alkoholivero maksettua mieluimmin kotimaahan kuin Ruotsiin.
Ahvenanmaa on osa Suomea. Se on kuitenkin autonominen hallintoalue, joka ei kuulu EU:n veroliittoon. Tätä hyödyntävät laivayhtiöt, sillä pysähtymällä Ahvenanmaalla, pääsevät risteilymatkustajat nauttimaan verovapaasta kaupasta. Sekä Viking Line että Eckerö Line tarjosivat myös veneilijöille tankkausristeilyjä Kapellskäriin. Lippuja ilmaiselle puolipäiväristeilylle sai satamakonttorista, mutta me päätimme käyttää aikamme tutustumalla Ahvenanmaahan.
Meidän Ahvenanmaan kierroksesta tuli tosi mielenkiintoinen, sillä kotiseudulta Ahvenanmaalle muuttanut tuttavamme Saara lähti oppaaksemme. Hän on auktorisoitu Ahvenanmaan opas, joten kaikenlaista kivaa nippelitietoa pääsimme kohteista kuulemaan.
Matkalla Kastelholman linnaan pysähdyimme ensin Uffe på berget näköalatornissa, josta näkymät olivat mahtavat. Ahvenanmaan pääsaaren rannat ovat täynnä laguuneja, salmia ja kanavia, joissa kaikissa vesi on merivettä. Ahvenanmaan pääsaari on 45 kilometriä leveä ja 50 kilometriä pitkä. Saari on asutettu kauttaaltaan ja maatiloja on kylien välissä vähän väliä. Saaren ympärikiertoajelulla oli kiva katsella hyvin hoidettuja taloja pihoineen. Ahvenanmaalaiset todellakin pitävät huolta omastaan ja ovat tunnettuja ahkeruudestaan ja se näkyy myös ulospäin.
Seuraavaksi suuntasimme kohti Sundissa sijaitsevaa keskiaikaista Kastelholman linnaa. Sen loistoaika oli 1400- ja 1500-luvuilla. Vaikka linna on restauroitu, se on edelleen rauniolinna, jossa on vain muutama loppuun saakka kunnostettu huone.
Oppaan kanssa linna heräsi henkiin mielenkiintoisilla tarinoilla tyrmistä, noitavainoista ja Erikin vankeusajasta. Ilman Saaran värikkäitä tarinoita kokemus olisi jäänyt aika tylsäksi.
Keskiaikaiset ahvenanmaalaiset vai sittenkin ruotsalaiset paljastuivat pihimmiksi kuin suomalaiset, sillä keskiaikaisen sotilaan päiväannos oli Kastelholman linnassa vain 2,6 litraa olutta ja 1 – 1,5 leipää päivässä. Olavinlinnassa annettiin vastaavasti sotilaalle 5 litraa arkisin ja annos korotettiin viikonloppuisin 7 litraan lisättynä paloviinalla. Lienevätkö suomalaiset ansainneet maineensa jo keskiajalla?
Matkamme jatkui Bomarsundin raunioille, jossa jäljellä on todella vain muurinpätkiä. Mieleenpainuvinta oli Saaran kertomus Djevulsbergetin pahamaineisista tansseista. Venäläiset ehtivät vasta tehdä paholaisen vuorelle tornin perustan, jossa juhlista pitävät venäläiset järjestivät railakkaita yöjuhliaan. Tarinan mukaan venäläiset noituivat paikallisia. Yksi upseeri tanssitti paikallisen papin rouvaa niin kauan, että häneltä meni jalat alta. Mikähän mahtaa olla totuus? Tanssit järjestettiin aina öisin. Perinnettä jatketaan kuulemma edelleenkin. Öisiä salaisia tansseja järjestetään vieläkin, joista ulkopuolisille ei etukäteen mainita. Valitettavasti me emme päässeet bileisiin mukaan, mutta ehkä ensi kerralla osumme kuokkavieraiksi.
Sotilaan päiväannoksesta innostuneena yritimme päästä tutustumaan tämän päivän oluenpanemiseen. Stallhagen olutpanimo valmistaa yli 10 erilaista olutta. Valitettavasti päiväsaikaan panimoon ei järjestetä tutustumiskierroksia. Vain baari oli avoinna, josta ostimme muutaman oluen mukaan maisteltaviksi Suwenalla.
Oli todella mukavaa viettää päivä Saaran kanssa, kun olemme tavanneet niin monta vuotta sitten viimeksi kotiseudulla. Sen lisäksi hän oli kerta kaikkiaan loistava opas ja teki Ahvenanmaan päivästämme paljon rikkaamman kuin omin päin olisimme ikinä osanneet. Kiitos todella paljon Saara!
Vielä yksi kohde odotti meitä ennen kuin voimme sanoa hyvästit Maarianhaminalle. Veneihmisinä teräsrunkoinen nelimastoinen parkki Pommern oli ehdottomasti koettava. Vuonna 1903 rakennettu rahtipurjealus seilasi vielä 1939 viimeisen matkansa. Pommern seilasi vehnäreitillä Austraaliasta Eurooppaan. Uskomatonta oli se, että heillä on ollut valokuvaajakin mukana. Valokuvat kertomuksineen ovat esillä museolaivassa. Meidän rullapurjeet kalpenivat Pommernin raakapurjeiden rinnalla. On merimiehen elämä ollut kovaa, kun joka kelissä on pitänyt kiivetä säätämään raakapurjeita. Ruorikin oli niin iso, että sitä käänsi kaksi tai neljä köysillä ruoriin sidottua miestä yhdessä. Valokuvasarja Pommernin seilauksesta kaikkine myrskyineen ja kannen yli lyövine aaltoineen on huikeaa katsottavaa.
Pommernin miehet ovat olleet rohkeita purjehtijoita, sillä Australiasta he palasivat eteläisen Tyynenmeren halki, joka on tunnettu kovista tuuliolosuhteistaan ja myrskyistään. Ei ihme, että poikia on tanssittanut, kun he ovat päässeet satamaan.
Kulttuuripäivän jälkeen me lähdimme valmistelemaan seuraavaa etappiamme. Sunnuntaina meillä oli edessä Ahvenanmeren ylitys Ruotsiin. Toivoimme kovasti, että säätiedotus pitää paikkaansa ja pääsemme purjehtimaan, sillä Ahvenanmeren ylitys on hyvää treeniä meille tulevaa Itämeren ylitystä ajatellen.