Toukokuun yöt olivat sen verran vilpoisia, että Webasto lämmitti Suwenaa hiljaa huristen, mutta sitäkin ahkerammin dieseliä kuluttaen. Meillä ei ole ikinä ollut polttoaine niin vähänä, että pohdimme jo, riittääkö sitä edes tankkauslaituriin siirtymiseksi 🙂
Olimme juuri irrottamassa köysiä kesän ensimmäiselle legille, kun Suwenan viereltä kuului reipas suomalaistervehdys ”terve”. Olimme kovasti seuranneet, että ehdimmekö tavata sataman toisen suomalaisveneen S/Y Xenjan miehistöä, mutta vene pysyi tyhjänä. Oli todella mukavaa, kun ehdimme moikata hoskilaisen X-yachtsin kipparia Markusta.
Pysähdys vielä Roscoffin tankkauslaiturissa, jossa Suwenan jano sammutettiin 600 litralla dieseliä ja ei muuta kuin menox.
Ah, sitä ihanaa tunnetta, kun jälleen olimme merellä. Muutaman pilvisenpäivän jälkeen aurinkokin hymyili kilpaa meidän kanssa. Ajoimme moottorilla ensimmäisen karikon pohjoispuolelle ja pääsimme heti nostamaan purjeet. Pohjoistuulen puhaltaessa purjehdimme mukavassa sivumyötäisessä kohti Morlaix’n lahtea. Oli niin ihanan rauhallista, kun meri liplatti ja Suwena lipui äänettömästi eteenpäin. Kyllä tätä palkintoa kannattaa odottaa, kun joka kevät ensin uurastetaan lukuisia tunteja veneen kunnostamisen kimpussa.
Morlaix’n satama sijaitsee sulun takana ja sulku avataan vain kolme kertaa ylävedellä: itse ylävedellä ja lisäksi -1,5 h ja +1 h sen molemmin puolin. Me tähtäsimme ekaan avaukseen, joka tänä lauantaina oli kello 16:58. Joki kuivuu alaveden aikaan kokonaan, joten sinne ei kannata kiiruhtaa liian aikaisin. Vaikka tuuli alkoi pikku hiljaa moinata, purjehdimme hiljakseen niin pitkälle kuin tuuli kantoi. Lähestyessämme Morlaix-jokea, lipui rinnallamme muitakin viimeisistä tuulenhenkäyksistä nauttivia Morlaix’hen matkaavia purjeveneitä.
Jo vuodesta 1544 lähtien Morlaix’n lahtea on vartioinut omalla saarellaan ylväästi seisova pelottavan näköinen Château du Taureau linnoitus. Nykyään sinne tehdään veneretkiä Carantecista ja meillä oli aikomuksena pysähtyä paluumatkalla lahdelle ankkuriin ja mennä jollaretkelle linnoitukselle. Nyt kuitenkin sulku odotti meitä.
Saavuttuamme joelle tuuli loppui kokonaan ja ajoimme moottorilla sululle. Ajoituksemme osui niin hyvin kohdalleen, että jo muutaman minuutin kuluttua pääsimme ajamaan sulkuun. Morlaix’n sulku on helppo sulku. Nousua on vain noin puolimetriä. Sulun seinässä on kiinni sulkuköydet, jonka ympäri oma köysi vain pyöräytetään ja veneen oma köysi kulkee ylös tai alas vedenpinnan muuttuessa. Satamakaveri toi satamapaperit täytettäviksi jo sulutuksen aikana. Samalla hän kertoi, minne voimme kiinnittyä. Hän kertoi, että hänellä on pari paikkaa isommille veneille.
Kun saavuimme meille osoitetulle aisapaikalle, paljastui se noin 7 metrin pituiseksi aisaksi, joka ylsi puoleen väliin Suwenan kylkeä. Olemme kyllä tottuneet kiinnittämään Suwenan liian lyhyeenkin aisaan, joten peruutimme aisaan ja Suwena kiinnitettiin perä- ja keulaköysillä sekä tarkka paikka säädettiin springeillä kohdalleen.
Pääsimme heti kesän eka satamassa hyödyntämään Passeport Escales -korttia, jolla saa etuuksia yli sadassa satamassa Ranskan, Espanjan ja Englannin rannikolla. Etuus vaihtelee satamakohtaisesti. Roscoffin vuosisopimus sisältää kahdeksan ilmaista vuorokautta Passeport Escales –satamissa.
Saimme Roscoffin vuosisopimuksella toisenkin etukortin, Transeurope Marinas. Roscoff on yksi näistä noin 70 satamasta, joita löytyy pitkin Länsi-Euroopan rannikkoa, Skotlannin ja Hollannin rannikolta Kanarialle saakka. Vuosisopimusetuna tällä kortilla saa marinamaksun puoleen hintaan.
Morlaix-joki nousee kohti kaupunkia ja marina sijaitsee heti sulun jälkeen joella ennen kuin joki jatkuu katettuna eteenpäin. Marinasta on pieni kävelymatka keskustaan, Morlaix’n sydämeen ja keskiaikaisille mutkitteleville kujille. Vanhat kivestä ja puusta rakennetut talot kaartuivat mukulakivisten kujien ylle. Yksi parhaiten säilyneistä 1500-luvun taloista on Bretagnen herttuatar Annen talo, jota ranskaksi kutsutaan la Maison dite de la Duchesse Anne.
Meidän Morlaix’n päivät sattuivat sunnuntaille ja maanantaille, joten perinteiseen ranskalaiseen tapaan lähes kaikki kaupat ja ravintolat olivat kiinni. Sää oli kuitenkin niin ihanan lämmin, yli 20 astetta ja aurinko paistoi upeasti, joten kävely pitkin kaupungin kapeita kujia, mäkiä ylös ja alas, oli oikein rattoisaa ajanvietettä.
Tietysti halusimme kiivetä viaductille eli maasillalle, joka on Morlaix’n suurin nähtävyys. Se on mahtanut olla melkoinen rakennusprojekti vuonna 1863, kun tämä valtava yhdyssilta on rakennettu. Se on 292 metriä pitkä ja 58 metriä korkea maasilta, jotta juna on saatu kulkemaan Pariisin ja Brestin välille.
Kävellen pääsee nousemaan sillan puoliväliin noin 30 metrin korkeuteen. Meillä viaduct-seikkailu meni jo urheilun puolelle. Lähdimme etsimään polkua maasillalle sen itäpuoleiselta rinteiltä. Kiipesimme mutkittelevia kujia ylös ja osuimme sillalle johtavalle polulle. Kun saavuimme viaductin itäportille, niin portti oli hämmästykseksemme kiinni, vaikka juuri meitä vastaan käveli tyytyväisen näköisiä ihmisiä.
Emme saaneet porttia auki, joten laskeuduimme alas ja kiersimme länsirinteelle. Siellä oli selkeät kyltit ylös sillalle ja kiivettyämme portaat ylös jälleen kerran 30 metrin korkeuteen, pääsimme lopulta sillalle toisten valokuvaavien päiväkävelijöiden joukkoon. Uteliaisuuttamme kävimme tietysti uudestaan itäportilla, tällä kertaa kuitenkin sisäpuolella ja siinähän törötti nätisti sähköportin avausnappula ja portti oli nyt avoinna edellisten läpikulkijoiden jäljiltä.
