Edessä oli tämän kesän pisin merimatka, 140 merimailia Kelttimeren yli Kinsalesta Scillynsaarille. Maanantaiaamusta kovan tuulen piti loppua, niinpä tähtäsimme matkamme alkamaan iltapäivästä. Arvioimme, että matka kestää reilun vuorokauden.
Vielä myöhään aamuyöstä kiinnittyi kylkeemme brittivene ryytyneen miehistön kera. He olivat purjehtineet koko yön Plymouthista saapuakseen regattaan ja heillä oli ollut koko yön vasta-aallokko loiskien kannelle. Kun aamulla Andrus kysyi naapurilta, miten matka oli mennyt, sai hän välinpitämättömän katseen kera vastaukseksi, että ”älä edes mainitse merta”. Heillä oli useita laiterikkoja yön aikana, mm. kansivalojen johdot olivat irronneet ja keulaluukusta valui vettä sisälle.
Satamaheijarilla oli kiire saada vierasveneet matkaan ennen regattaa, niinpä jo pari päivää aiemmin hän tuli tapaamaan meitä ranskalaisen Delnic miehistön kera. Hekin olivat matkalla Scillynsaarille ja odottivat meidän tavoin kovan tuulen laantumista. Suunnitelmamme kävivät yhteen, niinpä sovimme lähtevämme samoihin aikoihin matkaan.
Maanantaiaamusta me vielä hankimme hieman provianttia ja sitten iltapäivästä irrotimme köydet ja Suwenalla jäi Irlanti taakse.
Ensimmäinen 20 mailia tuuli oli vain kevyt henkäys, joten moottoripurjehdimme. Tuuli voimistui 10 – 12 solmun länsituuleksi, niin nostimme kipin kapin genaakkerin. Purjehdus on meistä parhaimmillaan juuri genaakkerilla ja saimme nauttia upeasta kesäpäivästä Suwenan purjehtiessa seitsemän solmun vauhdilla.
Vaikka olimme etukäteen sopineet, että pidetään VHF:llä yhteyttä, niin suorastaan säikähdimme, kun VHF:stä kuului ”Suwena Suwena Suwena this is Delnic”. Olemme seilanneet niin omia polkujamme, että Suwenaa ei juurikaan ole kutsuttu VHF:llä. Delnic lähti noin tuntia myöhemmin peräämme ja niin siinä kaksi Suomessa valmistettua venettä seilasi samaan suuntaan; Swan Delnic ja Nauticat Suwena.
Genaakkeri johdatti Suwenaa kauniisti kohti kaakkoa 60 mailin matkan. Ilta saapui ja Andrus viihtyi ihailemassa tähtitaivasta. Siinä aika kului, kun muistelimme tähtien ja tähtikuvioiden nimiä niin suomeksi kuin englanniksi.
Yön saavuttua aloitamme vuorotellen vahdin. Minun sokeuden vuoksi meille on tullut tavaksi seuraavanlainen rutiini. Kun kipparin aika on ummistaa silmät, Andrus tarkistaa, että AIS ja tutka ovat säädetty sopivalle hälytysalueelle. Minä pidän huolen, että vene pysyy kurssissa ja purjeet vedossa. Herätän Andrusin 20 minuutin välein katsomaan, että meri ympärillämme on tyhjä. Kun Andrus on saanut nukuttua noin pari tuntia, astuu vahtiin vuorostaan Andrus ja minä kömmin nukkumaan. Tämän yön aikana emme nähneet yhdenkään aluksen kulkuvaloja.
Olin juuri parahikseen nukahtanut vajaan tunnin, kun Andrus kello kolme aamuyöllä tuli herättämään laivakissaa. ”Tuuli juuri moinasi ja nyt kultaseni olisi aika laskea genaakkeri”. Kaunis tähtitaivas oli verhoutunut pilvivaippaan, joten meri ympärillämme oli pilkkopimeä kansivaloista huolimatta. No, minuahan se ei toki haitannut 🙂 Laskimme genaakkerin ja pakkasin sukkagenaakkerimme takaisin purjepussiin ja sujautimme sen kansiluukusta keulakajuutan matkustajaksi.
Sen verran virkistävää oli tuo öinen meri-ilma, että uni karisi Suwenan perävanaan ja kippari pääsi jälleen nokosille. Perkins työskenteli niin tasaisesti salongin lattian alla, että aamun varhaisilla tunneilla piti alkaa jumpata, jotta vahti pysyy hereillä. Onneksi aamu seitsemältä Andrus vapautti minut vahdista ja heräsin vasta tuoreen kahvin tuoksuun yhdeksältä.
Yöpurjehdus on ihan oma juttunsa – ainakin vielä meille. Tällä kertaa matka sujui ilman mitään yllätyksiä ja nappasimme yhden viimeisistä vapaista poijuista Hugh Townin edustalla tasan 24 tunnin kuluttua, kun olimme päästäneet köydet irti Irlannin maaperältä.
