Veneilykausi 2023 alkoi tutulla Suwenan kevättöillä ja monenmoisilla ylläpitotoimilla. Päätimme kuitenkin ennen puurtamisen aloittamista tehdä neljän päivän road tripin Andalusian helmiin. Vain muutama satametriä aamukävelyä Suwenalta, niin olimme jo autovuokraamossa noutamassa autoamme ja reissumme pääsi alkamaan kauniin aurinkoisena maanantaiaamuna.
Reittisuunnitelmassamme on ensin ajaa iltapäiväksi Rondaan, josta matka jatkuu Cordobaan. Tiistai on varattu Cordoban ihmeille ja jälleen iltapäivällä jatkamme matkaa Granadaan. Granadalle olemme varanneet enemmän aikaa ja haluamme vielä päräyttää Sierra Nevadan vuoristoon ennen paluumatkan alkua. Tästä neljästä päivästä kehkeytyi kerrassaan ikimuistoinen reissu ja auton mittariin kertyi noin 800 kilsaa.
Rondaan ajoimme mahtavaa maisemareittiä pitkin mutkitellen yli vuorien ja rotkojen. Tiellä emme olleet yksin, sillä lukuisat asuntoautot ja pyöräilijät sukkuloivat kumpaankin suuntaan. Kyllä pyöräilijät saivat mahtavat reisilihastreenit ylämäkeen. Välillä pysähtelimme ihailemaan maisemia kuten esimerkiksi Gaucin kylän näköalatasanteella avautuivat huikeat maisemat.
Näihin Andalusian historiallisiin kaupunkeihin voi myös matkustaa bussilla tai junalla, joten kaikki kaupungit olivat todella täynnä turisteja.
Veimme Rondaan saavuttuamme ensitöiksemme auton parkkitaloon ja jalkauduimme tutkimaan Rondaa tehokkaat muutamat tunnit, jotka olimme varanneet Rondan vierailullemme.
Ihan parkkipaikkamme läheisyydestä bongasimme härkätaisteluareenan, joten otimme tilaisuudesta vaarin ja menimme tutustumaan tähän Espanjan kulttuuriperinteeseen. Ilmeni, että Rondalla on vanhat härkätaisteluperinteet ja täältä löytyykin yksi vanhimmista härkätaisteluareenoista Plaza de Toros, joka on valmistunut 1785. Sen yhteydestä löytyivät myös Real Maestranza de Caballería de Ronda eli Rondan jo vuonna 1572 perustetun kuninkaallisen ratsastuskoulun tallit ja se osoittautuikin tosi mielenkiintoiseksi löydöksi.
Rondan isoin nähtävyys on El Tajo rotkon ylittävä silta, jota lähdimmekin seuraavaksi etsimään. Kuljeskelimme rauhassa ympäri kaupunkia ja pysähtelimme näköalatasanteilla ihailemassa kukkulalta avautuvia huikeita näkymiä.
Ei ihme, että vuonna 1793 valmistunut silta on niin tärkeä rondalaisille, sillä 120 metriä syvän rotkon yli rakennettu 66 metriä pitkä Puente Nuevo -silta yhdistää Rondan kaksi kaupunginosaa: uudemman puolen El Mercadillo ja maurilaistyylisen vanhankaupungin El Ciudad. Kävimme myös sillan sisärakenteisiin rakennetussa siltamuseossa tutustumassa sillan historiaan ja sen rakennusvaiheisiin.
Nautittuamme vielä lounaan jatkui matkamme kohti Cordobaa.