Sunnuntaina lähdimme Combarrosta kohti Sanxenxoa. Oli mukava 12-14 solmun tuuli, joten nostimme heti purjeet. Pontevedran lahden pohjukassa tuuli oli täysin vastaista, joten luovimme muutamalla vendalla alkumatkan ulommas lahdelle. Heti kun Ría de Pontevedran lahti leveni, vastatuuli helpotti ja pääsimme yhdellä pitkällä halssilla suoraan Sanxenxoon. Matka Combarrosta Sanxenxoon oli 11 merimailin mukava sunnuntaipurjehdus.
Kiinnitimme Suwenan Sanxenxon sataman laituriin ja sen jälkeen otimme juhannuksen kunniaksi pikku päiväunet. Hetken päästä herättyämme keittämään makoisat päiväkahvit, oli vierellemme ilmestynyt 48-metrinen Valoria B, josta saman tien kipaisi kaksi reipasta merimiestä ulos. He levittivät laiturille punaisen maton, jolle asettivat käsinojallisen tuolin ja puisen kenkälaatikon veneen reunalla odottavia vieraita varten. Heti kun vieraat olivat saaneet kenkänsä jalkaan ja olivat lähteneet askeltamaan poispäin laituria, riensivät samaiset merimiehet keräämään tavarat laivaan. Siinä kahvin valmistumisen lomassa Andrus virnuili, että “Suwenan kippari ei vielä ihan noin hyvää palvelua kansipäälliköltään saa”.
Valoria B on upouusi tänä kesänä 2018 vesille laskettu jahti, jonka tyytyväinen omistaja huiskutteli vierailleen yläkannelta. Kun naureskelimme galicialaisille ystävillemme, että pääsimme Suwenan kanssa parempaan seuraan Inditexin omistajan veneen viereen, niin he kertoivat, että tämä on se pienempi vene. Hänen isompi seilaa kuulemma Välimerellä. Tähän galicialaiseen tekstiilijättiin kuuluvat Zara, Bershka ja moni muu kauppakeskuksista tuttu pikamuotibrändi.
Päivän polttava kysymys: Mitä yhteistä on 48-metrisellä Valoria B:llä ja 14,5-metrisellä Suwenalla?
Vastaus: Kummankin veneen mastonhuiput ulottuvat samaan korkeuteen.
Sanxenxo osoittautui todella vilkkaaksi turistikaupungiksi. Lomalaiset olivat liikenteessä sankoin joukoin. Meidän makuun Sanxenxo tuntui hienostelevalta pintaliitopaikalta, jollaista tunnetta ei kyllä muualla Galiciassa ole tuntunut. Galicialaisilla on toinenkin nimi Sanxenxolle, The beach of Madrid eli Madridin hiekkaranta 🙂
Olimme myös innokkaasti odottaneet, että pääsemme kaupunkiin, jossa on venetarvikeliike. Sanxenxossa niitä oli muutamakin. Mitä perustavaraa kustakin kaupasta kysyimmekään, niin vastaus oli ”ei”, joten jätimme venetarvikkeet odottamaan talvisäilytyssatamaa ja tilaamme tarvikkeet netistä. Venekaupat näyttivät ennemminkin keskittyneen viimeisimmän purjehdusmudin tarjontaan madridilaisille.
Teimme pitkän iltakävelyn ympäri Sanxenxoa, sillä seuraavana aamuna haluamme jatkaa matkaa ja tarkoitus on siirtyä uudelle lahdelle, yhtä lahtea ylemmäs Ría de Arousan puolelle.