Klaipeda 29.6. – 3.7.

Old City Marinan sisäallas Klaipedassa

Saavuimme keskiviikkoiltana etelänlämpöön. Ilma oli kostean kuuma ja kietoutui ympärillemme kuin olisimme saapuneet tropiikkiin. Klaipeda on Liettuan ainoa satamakaupunki, niinpä koko Juru joenvarsi on täynnä laivalaitureita, konttisatamaa ja teollisuutta. Juru kanavasta johtaa kapea Dane kanava kohti kaupungin vierasvenesatamaa. Old City

Juhannus Visbyssä 24.6. – 27.6.

Piirileikkiä Visbyn majstångin ympärillä

Juhannusperjantain aamu valkeni ihanan aurinkoisena. Tuuli vielä puhalteli, kun lähdimme kävelemään rantaa pitkin ja puistojen halki kohti Visbyn juhannussalkoa. Pian pääsimme kuitenkin nauttimaan lämpöisestä auringonpaisteesta. Satamasta oli viehättävä kävelymatka kesäiselle tapahtumapaikalle. Visbyn Majstång eli juhannussalko tai rantasuomalaisittain maistonki keräsi runsain

Köysi poikki 18.6. – 20.6.

Katkennut köysi Nynäshamnissa

Saltsjöbadenista lähdimme kohti etelää ja Tukholman saariston etelä-reunassa sijaitsevaa Nynäshamnia. Keli oli suotuisa ja purjehdimme mukavasti Dalarön ohi, kunnes tuuli kääntyi sivumyötäisestä enemmän vastaiseksi. Muutamien vendojen jälkeen Mysingen lahdella tuuli alkoi todella illansuussa moinata, joten loppupätkän legistä ajoimme peltigenoalla. Saavuimme

Saltsjöbaden 16.6. – 18.6.

Suwena Saltsjöbadenissa

Tukholman vierailun päätteeksi teimme Suwenalla pienen Tukholma sightseeing pyörähdyksen vanhan kaupungin ja kuninkaanlinnan edustalla. Myöhästyimme vuodella kruunuprinsessa Victorian onnenhuiskutuksista, mutta ei se mitään. Hienolta kuninkaanlinna näytti ja meillä oli aika kääntää Suwenan keula kohti Tukholman etelä-saaristoa ja uusia kujeita. Palasimme

Tukholma 12.6. – 16.6.

Suwena Tukholman Wasahamn satamassa

Tukholman päivinä oli kova tarkoitus harrastaa todellista turismia, mutta jälleen päivät muodostuivat toisenlaisiksi. Lämminhenkisen ystävien kanssa vietetyn sunnuntain jälkeen paluu arkeen oli todellinen, kun pari pitkää päivää Tukholman vierailusta piti Even käyttää useissa puhelinneuvotteluissa. Toisaalta työjonossa Andrusilla on odottanut Suwenan

Vaxholmista Tukholmaan 9.6. – 12.6.

Anders kiristämässä snörppiä

Jo 1500-luvulta lähtien Vaxholm on ollut osa Tukholman puolustusta, joten päätimme pysähtyä pariksi päiväksi tutkimaan Tukholman portinvartijaa. Satamakirjan mukaan Vaxholmissa on poijukiinnitys, joten lähestyimme satamaa keulaköydet ja peräpoiju valmiina. Jälleen pääsimme yllättäen uuteen tilanteeseen, sillä satamassa poijut oli korvattu med