Matkalla Tukholmaan pysähdyimme Arholman, Vätön ja Furusundin saarilla. Arholma on luonnonkaunis Tukholman saariston koillisreunassa sijaitseva saari. Se on 5 kilometriä pitkä ja 2 kilometriä leveä saari. Aikoinaan jopa Tanskan kuningas Valdemar pysähtyi Arholmassa matkalla Ahvenanmaan saariston kautta Viroon ja nykyään
Ahvenanmeren ylitys 5.6.
Sunnuntaiaamuna heräsimme innokkaina lähtemään kohti Ruotsia ja uusia haasteita. Laitoimme Suwenaa lähtökuntoon ja viritimme valmiiksi myös peräankkuriin sopivan sakkelin, jotta ankkuriköysi saadaan aikanaan paikoilleen. Tiesimme, että Ruotsissa on vähemmän poijupaikkoja, joten peräankkurointi ja keulakiinnitys laituriin ovat hyvin tyypillistä Ruotsin satamissa.
Maarianhamina 1.6. – 5.6.
Jo talvella matkareittiä suunnitellessamme päätimme, että pysähdymme Maarianhaminassa ainakin muutamaksi päiväksi ja näin toiveemme toteutui. Saavuimme kesäiseen Maarianhaminan Länsisatamaan keskiviikkona ja kiinnityimme keulapoijuun ja perä kiinni laituriin. Juuri kun Suwena oli kiinnitetty, pääsimme seuraamaan aitiopaikalta paikallisen ÅSS veneseuran keskiviikkoillan purjehduskilpailua.
Föglön Degerby 31.5. – 1.6.
Sottungasta purjehdimme mukavasti koko matkan Degerby:hyn. Alkumatkasta pääsimme purjehtimaan Suwenaa ensimmäisellä virsikirjalla. Skuuttasimme ison oikealle ja keulapurjeen vasemmalle. Loppu matka olikin jo tuttua sivuvastaista tuulta. Degerby:ssä aluksi ajoimme vierasvenesatamaan ja jäimme ihmettelemään, onko syväys riittävä, sillä Suwenan syväys on 1,9
Sottunga 29.5. – 31.5.
Sunnuntai-iltana saavuimme Ahvenanmaan saaristoon Sottungan saarelle. Sottunga on Suomen pienin kunta ja ilmeisesti myös EU:n pienin kunta. Siellä majailee vakituisesti vain reilu 110 asukasta. Sottungalaiset olivat todella erityisen ystävällistä porukkaa. Britit naapuriveneestä Goodwill hämmästelivät myös, kun paikalliset pysäyttävät auton keskustellakseen
Nauvo, Verkan ja Sottunga 26.5. – 29.5.
Nauvosta jatkoimme perjantaina matkaa Korppoon Verkaniin. Nauvon satama olisi auennut juuri perjantaina kello 15.00, mutta meitä poltteli jo matka eteenpäin. Sää oli puolipilvinen ja todellinen tuuli puhalsi noin 11 – 13 m/s ja puuskissa tuuli innostui 16 m/s. Me pääsimme
Suwenan Neitsytmatka 26.5.2011
Seitsemän päivää vierähti Hirvensalon telakalla, kun tutkimme veneen läpikotaisin ja perehdyimme veneen kaikkiin osiin. Olimme tyytyväisiä, että teimme avuksemme tarkistuslistan, sillä siitä oli todella paljon hyötyä. Olimme jakaneet listan tilojen mukaan eri osiin keulasta perään päin. Lisäksi kansi, riki, konehuone
Vedessä ja valmiina lähtöön
Ja niin se kauan odotettu aamu koitti 19. toukokuuta, kun saavuimme Oulusta lentäen Turkuun vastaanottamaan Suwenaa. Täpinä oli kova. Kumpikin näimme veneestä unia, niin odotuksen hehkuisia kuin hieman jännityksen täyteisiä. Suwena odotti meitä Nauticatin laiturissa Hirvisalon telakalla. Tuntui upealta kääntää
Kauden 2011 matkasuunnitelma, Itämeri kierros
Tämä talvi on ollut mielenkiintoista aikaa, kun olemme seuranneet lähietäisyydeltä Nauticat Suwenan valmistumista. Suwenan vastaanotto on 20. toukokuuta, jonka jälkeen siirrymme viettämään kesän Suwenassa. Tällä kertaa veneeseen siirtyminen tuntuu suorastaan muutolta, kun vene pitää lastata kesämatkaa varten muualla kuin kotisatamassa.