Vierailimme Suwenalla Norderneyn saarella purjehdusmatkallamme kesällä 2013. Norderney on yksi Saksan Frisein saarista, joka osoittautui vilkkaaksi lomakohteeksi, vaikka lomasesonki ei ollut alkanutkaan. Vieraile kanssamme Pohjanmeren rannalla purjehdusvideomme myötä.
Suwenan purjehdus Helgolandiin
Helgoland on Saksan ainoa avomerellä sijaitseva saari, ja se on purjehtimisen arvoinen tutustumiskohde. Me vietimme Helgolandissa muutamia päiviä kesällä 2013. Suuriosa matkaajista on verovapaille ostoksille laivalla saapuneita päiväturisteja, mutta venesatamakin oli täynnä veneitä koko vierailumme ajan. Helgolandin ympäri pääsee kiertämään
Suwenan purjehdusmatka Hampuriin
Purjehdusvideo Hampurin matkaltamme valmistui parahiksi julkistettavaksi näin isänpäivän kunniaksi. Oikein hyvää isänpäivää kultsimus Andrukselle ja isälleni Heikille sekä kaikille muillekin isille täältä Englannin itärannikolta Ipswichistä! Täällä Englannissa isänpäivää vietetään kesäkuun kolmantena sunnuntaina. Näköjään isät saavat juhlia lähes koko vuoden ympäri,
Purjevene Suwena Kielin kanavassa
Suwenan purjehdusmatka kulki Itämereltä Pohjanmerelle Kielin kanavan kautta toukokuussa 2013. Tule mukaamme Suwenan kanavamatkalle purjehdusvideon myötä.
Kauden 2013 avausvideo, Kappeln on Schlei
Viime kesä oli jälleen muistorikas ja vauhdikas, kun purjehdimme Suwenalla Saksasta, Hollannin, Belgian ja Ranskan kautta Englantiin. Kesämatkamme videosarjan aloittaa kauden ensimmäinen purjehdusvideo: Kappeln on Schlei.
Suwenan matkassa feat. Tuovi ja Teemu 7. – 11.9.
Ystävämme Tuovi ja Teemu S/Y Sarasteelta olivat syyspurjehduksella Suwenan gasteina. Vierailevina bloggaajina he kirjoittivat jutun Lontoon matkastamme. Saimme Eveltä ja Andrukselta kutsun syyspurjehdukselle Thamesia pitkin Lontooseen. Tartuimme heti kutsuun; emme olleet aikaisemmin vierailleet Suwenalla ja kyllähän itse reitti houkutteli suuresti
Matka Ipswichiin 27.7. – 31.7.
Kun lauantai-iltapäivällä olimme lähtövalmiina Doverissa, päivä tuntui painostavan helteiseltä. Säätiedotuskin oli luvannut ukkosta, joka ei ollut kuitenkaan vielä saapunut. Onneksi Andrus tarkisti vielä sadetutkan ennen lähtöämme, sillä lounaasta Cherbourgin päältä oli lähestymässä melkoinen ukkosmyrsky. Tutkakuvan perusteella meidän olisi hyvä odottaa
Dover ja Doverin linna 24.7. – 27.7.
Brighton – Dover 70 mailin legistä purjehdimme genaakkerilla parikymmentä mailia. Paikalliset hakivat vielä parempaa tuulta aivan Englannin valkeiden kalkkikivikallioiden juurella. Me kuitenkin jätimme hieman etäisyyttä kallioihin, kun purjehdimme meille ennestään tuntemattomilla vesillä. Jälleen saimme rentoutua genaakkerin vetäessä ihanassa auringonpaisteessa. Aamuinen
Brighton 22.7. – 23.7.
Jättäessämme maanantai-iltapäivänä Beaulieu-joen taaksemme, saimme edelleen nauttia helteisestä säästä. Toki ehdimme purjehtia vain muutaman mailin verran, ennen kuin tuuli moinasi kokonaan. Olemmekin vitsailleet briteille, että nyt heidän suuri salaisuutensa on paljastunut. Perinteinen mielikuvahan Ison-Britannian säästä on sumuinen, synkkä ja sateinen,
Beaulieu-joki ja Buckler’s Hard 21.7. – 22.7.
Sunnuntaina purjehdimme satojen veneiden kanssa Solentilla matkatessamme kohti houkuttelevalta vaikuttavaa Beaulieu-jokea ja siellä Buckler’s Hardin marinaa. Purjehduksesta kehkeytyi suorastaan väistämissääntöjen tenttisuoritus, sillä veneitä todella puikkelehti joka puolella. Onneksi meneillään ollut purjehduskilpailu pidettiin hieman kauempana reitiltämme. Solentilta nousimme Beaulieu-joelle, josta neljä