Tiistaiaamuna heräsimme virkeinä ja hieman jännittyneinä päivän koitokseen. Meillä oli edessä Saimaan kanava, kahdeksan sulkua ja Venäjän vesialueen ylittäminen. Pyörähdimme vielä tankkaamassa Suwenan. Käänsimme keulan kohti kanavan suuta ja pyysimme Mälkiän sulusta luvan saapua kanavaan.
Jo talvella aloitimme Saimaan kanavalle valmistautumisen. Tutustuimme Saimaan kanavan hoitokunnan veneliikenneohjeisiin.
Ohjeesta löysimme paljon tärkeää tietoa, mutta samalla syntyi myös lisää avoimia kysymyksiä. Esimerkiksi pitääkö jokaiseen sulkuun ilmoittautua VHF:llä? Minkälaisella todistuksella todetaan veneen omistajat? Veneenomistus pitää pystyä osoittamaan Venäjän rajavartiostolle. Vasta soittamalla selvisi, että kansainvälinen huviveneentodistus kelpaa omistajien todentamiseksi, sillä todistus on sekä suomeksi että englanniksi. Samoin ohjeesta jäi meille käsitys, että Venäjän puolen sulut hoitavat venäläiset ja suomalaiset hoitavat vain kolme Suomen puoleista sulkua. Näin ollen meitä jännitti viranomaisasioiden hoitaminen ja korkeat Saimaan kanavan sulut ohjeen lukemisesta huolimatta.
Halusimme myös vierailla Suwenalla Viipurissa, kun nyt niin läheltä ajamme ohi joka tapauksessa. Viime kesänä huviveneitä ei enää Viipuriin päästetty ja tämän vuoden osalta asia oli epäselvää vielä ihan matkamme kynnyksellä. Kesäkuussa saimme tietää Saimaan kanavan hoitokunnasta, että huvivenesatamaan ei sakottamatta voi vierasmaalaiset huviveneet mennä. Carelia laivan laituriin voi huviveneen kiinnittää, mutta se pitää siirtää aina kun Carelia saapuu Viipuriin. Toisaalta Carelia laivan satama on vartioimaton satama, joten päätimme tällä kertaa jättää Viipurin väliin.
Lopulta meillä oli kanavaa varten valmiina nippu erilaisia papereita kuten: 6 kappaletta miehistöluetteloita (ilmoitus aluksesta), kansainvälinen huvivenetodistus kopioineen ja tietysti passit. Sen lisäksi meillä oli mukana Viipuria varten veneen vakuutustodistus ja sen englanninkielinen versio. Toki näiden lisäksi meillä oli mukana veneen rekisteriote ja venekatsastustodistus. Lopuksi Savonlinnasta postitimme Saimaan kanavan hoitokuntaan ennakkoilmoituksen, joka pitää toimittaa vähintään viikkoa ennen aiottua kanavamatkaa. Niinpä tiistaina olimme valmiita Saimaan kanavalle saatuamme Mälkiältä kanavaan saapumisluvan.
Mälkiällä samassa rakennuksessa sijaitsevat sekä kanavan kaukokäyttökeskus että Saimaan VTS. Molemmat kiinnostivat meitä siinä määrin, että päätimme pyytää luvan vieraillaksemme molemmissa.
Kaukokäyttökeskuksessa sulkumestarit ohjaavat kaikkien kahdeksan Saimaan kanavan sulun käyttöä. Kanavassa liikennöivät alukset kuuntelevat VHF kanavaa 11, jolla pidetään yhteyttä kaukokäyttökeskukseen. Sulkumestarit seuraavat useilla kameroilla jokaisen sulun toimintaa. Tunnelma oli leppoisa ja tarkkaavainen, kun kolme henkilöä hoiti kukin omia kanavan kohteita.
Naapurihuoneessa Saimaan VTS-keskuksessa ohjattiin koko Saimaan vesistöalueen ammattiliikennettä. VTS:lle laivat ilmoittavat paikkansa, jotta esimerkiksi kapeikoissa on kullakin aluksella riittävästi tilaa. VTS-keskuksessa seurattiin laivojen sijaintia koko Saimaan alueella.
Mielenkiintoisten vierailujen jälkeen lähdimme ensimmäiseen Saimaan kanavan sulkuun. Kaikissa kanavan suluissa kiinnitytään uivaan pollariin. Mikäli menee kanavaa alas, kuten me, kiinnitetään vene takaknaapista pollariin. Ylöspäin matkustavat kiinnittävät veneensä keskiknaapista pollariin. Ensimmäinen Mälkiän sulku oli heti reilu 12 metriä laskua, joten pääsimme hyvään laskuvauhtiin saman tien. Alaspäin mennessä kanava oli yllättävän helppoa, sillä vene pysyi nätisti lähes pitämättä paikallaan. Ylöspäin noustessa tilanne on eri, sillä tällöin sulkuun lasketaan vettä ja vesi alkaa helposti pyörteillä, kuten saimme huomata noustessamme aiemmin kuutta sulkua ylöspäin Valamoon. Jännitys suluissa helpotti heti, kun ensimmäinen sulku oli takana. Jäljelle jäi vielä jännitys Venäjän viranomaisten toiminnasta.
Merikartassa (karttasarja S) kerrotaan kumpaan reunaan sulussa saa kiinnittyä. Puoli vaihtui lähes joka toisella kertaa, joten fendareita sai siirtää koko ajan puolelta toiselle. Lisäsimme normaalin kolmen lepuuttajan lisäksi vielä kaksi fendaria, joista toinen sijoitettiin veneen keskelle keskifentsun kaveriksi ja toinen meillä tärkeimpään paikkaan eli uimatason reunustalle. Näin takakulma ei osu kanavan seinään, jos pyörteet yrittäisivät kääntää keulaa irti reunasta. Kanavan uivat pollarit ovat sen verran ahkerassa käytössä, että ne laskeutuivat tasaisesti alaspäin veden laskiessa. Esimerkiksi vastaavanlainen uiva pollari oli myös Ahkiolahden sulussa, mutta se nytkähteli alaspäin epäsäännöllisesti. Onhan se sentään paljon vähemmällä käytöllä. Saimaan kanavan seinissä on vielä jäljellä kahdenlaisia aikanaan käytössä olleita kiinteitä pollareita, joihin kiinnittyminen on nykyään ehdottomasti kiellettyä. Uiva pollari laskeutui niin nätisti, ettei kiinteiden pollareiden kanssa leikkimistä olisi kyllä tullut mieleenkään. Asia on kyllä kielletty ihan kanavaohjeessa, joten niitä leikkijöitä taitaa olla vielä jäljellä.
Mälkiän jälkeen ajoimme Mustolan sulkuun ja heti sen jälkeen oli vuorossa Venäjän Federaation rajanylitysilmoitus. Ilmoitus piti soittaa kaksi tuntia ennen rajanylitystä Viipurin agentille (Agency Inflot Vyborg), joka välitti tiedon Venäjän viranomaisille. Agentille ilmoitettiin mm. veneen rekisterinumero, lähtö- ja määränpääsatamat, mahdollinen yöpymissatama sekä onko veneessä VHF-puhelinta. VHF on Saimaan kanavassa merkittävä etu huviveneilijälle, sillä tällöin ei tarvitse ottaa luotsia veneeseen.
Soskuan sulun jälkeen saavuimme Nuijamaan Suomen rajatarkistuspisteeseen. Passit ja veneen paperit tarkistettiin. Saimme miehistöluetteloihin leimat, jonka jälkeen matka jatkui kohti Venäjän rajaa.
Ensimmäinen Venäjän puolen sulku on Pällin sulku, jonka yläjuoksulla saimme pari Venäjän rajavartioston ihmistä tarkistamaan papereita ja venettä. Meillä aiheutti hieman hämmennystä, kun olimme hankkineet Viipurin vierailua varten viisumit ja kuultuamme, ettei sinne tänä kesänä pääse, emme halunneet avata viisumeita. Halusimme vain tehdä transitin ja sitä venäläinen rajavartija kävi kysymässä useaan otteeseen. Ilmoitimme vain, että jäämme yöpymään viimeisen eli Brusnitchnoen sulun yläjuoksulle. Venäjän sääntöjen mukaan huviveneet saavat kulkea Venäjän aluevesillä vain aamu 8 ja ilta 8 välillä Moskovan aikaa. Koko kanavan läpiajoon menee noin 6 – 8 tuntia ja sen lisäksi on vielä matkaa noin 40 mailia Suomen rajalle, joten emme ehtineet alueelta ulos valoisaan aikaan.
Saatuamme leimat papereihin ja heidän tarkistettua yläohjaamomme salamatkustajien varalta, saimme luvan jatkaa matkaa. Ilmoitimme VHF:llä Pällin sululle, että rajatarkistus on selvä ja sulun saa avata. Tuntui hassulta, että passin tarkastus tapahtui Pällin sulussa. Meidän tarkistaminen seisautti Pällin sulun liikenteen puoleksi tunniksi, mikäli muita aluksia olisi ollut sulkuun tulossa.
Meillä oli vielä edessä kolme sulkua: Ilistoe, Cvetotchnoe ja Iskrovka, joiden jälkeen kiinnitimme Suwenan Brusnitchnoen eli Juustilan sulun yläjuoksulle yöpymistä varten. Juustilassa yöpyvä huviveneilijä ei saa astua lainkaan Venäjän maalle, joten vietimme illan ja yön Suwenassa. Jäimme pohtimaan, että olisimmeko kuitenkin voineet tankata Suwenan kanavan toisella reunalla sijaitsevalla 24 h huoltoasemalla edulliseen 19 ruplan litrahintaan? Toisaalta emme tienneet, saako sieltä punaista vai kirkasta dieseliä ja onko se tullauksen alaista. No meillä oli tankki täynnä, joten asia ei meitä koskenut muuten kuin mietintämyssyn osalta.
Aamulla laskeuduimme viimeisen kahdeksasta sulusta alaspäin ja ajoimme saman tien Venäjän tullilaituriin. Tullilaituri oli muuten laivalaituri ja se sijaitsi eri puolella kuin karttaan on merkitty. Tullaus tapahtui nopeasti. Varsinkin kun tullimiehellä oli käsissään toinen huvivene, jossa oli jotain epäselvää. Tullimies pyysi vain veneen päällikön tulliin ja hän osoitti Andrusille, että ruksaa vain joka kohtaan valinta no, allekirjoita ja homma on siinä. Tullimies puhui hyvää englantia ja oli erittäin ystävällinen, joten homma hoitui sujuvasti.
Tästä eteenpäin ei ollut kummoista seikkailua, vaan ajettiin kohti Suomea ja Santion rajatarkistusta. Jäi hieman harmittamaan, ettemme päässeet Viipuriin, kun ajoimme aivan Viipurin edustalta ohi laivaväylää pitkin. Se oli niin lähellä.
Ollessamme noin 12 merimailin päässä Suomen vesialueen rajalta venäläinen partioalus kiikaroi meitä tiukasti oikein kahden miehen voimin useita minuutteja. Partioalus oli ankkurissa Malyj Fiskar majakan etelä puolella matalikolla. Siispä hidastimme vauhtia, jotta he näkevät varmasti rekisterinumeromme.
Vain hetkeä myöhemmin oli Saimaan kanavan viimeinen VHF-ilmoitus edessä, kun ilmoitimme Santion rajavartiostolle tuntia ennen Santioon saapumistamme VHf kanavalla 68 tulostamme Suomeen. Näytimme paperit Santiossa ja saimme ystävälliset juhannusten toivotukset palattuamme takaisin kotimaahan.
